Paljon onnea vaan!

Meillä on tänään synttärit. Imeväisen puoleen vuoteen mahtuu liikettä puoleen ja toiseen. Puolet elämästä on kulunut Tampereella. Lisäksi Imeväinen pistäytyi Kemissä, Torniossa, Kuopiossa, Kajaanissa, Jyväskylässä, Varkaudessa, Maaningalla, Liedossa, Joensuussa, Ylöjärvellä ja Hattulassa. Valtaosa paikoista koettiin kisahengessä. Mitään niistä Imeväinen ei muista vanhempana.

Imeväinen ei tule muistamaan, kuinka se tapasi ensimmäisenä kesänään kasapäin lampaita, kanoja, ankkoja ja hevosiakin. Koiria tuskin tarvitsee mainita. Mutta kun heppakuume iskee, voin kääntää veistä haavassa. Kerron, kuinka äityli körötteli menemään Kummitädin hevosella ja Imeväinen vain huultaan mutristi.

Juhlapäivä sujui tutuissa merkeissä Hervannassa. Imeväisestä ei ole vielä ketyksi, mutta se on loistava kema (kennelmaskotti). Kema on hyvä. Paljon parempi kuin keri (kennelriesa). Kunhan ei ryhdy kekaksi (kennelkauhu).

Huomenna uidaan. Krumi viilettää korvat lerpattaen luvaa vaille kolmosissa. Sitten koittaa huvittavin osuus. Kaikki cavalierit pyrähtävät kisakentälle rotumestisten merkeissä. Siitä tulee päätöntä ja taatusti hauskaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s