Siksi talvi on niin paljon parempi kuin syksy

Sitä ihanuutta kesti monta päivää. Vuorokausitasolla 48 likatassua vähemmän pestävää ja kuivattavaa on selvää säästöä. Ajan ja kärsivällisyyden.

Arvostan lenkkimahdollisuutta myös iltapäiväaikaan. Säkkipimeydestä viis: lamppu valaisee riittävällä tarkkuudella seuraavan askeleen. Koirienkin lenkkimieli on sammumaton. Ongelman ydin on kolmen koplan sinkoavuus suuntaan x. Joukko ilmaantuu hetken, toisen tai kolmannen jälkeen suunnasta y, z, p, q, r, å, ä tai ö. Miten löydän loukkaantuneen idiootin äärettömyydestä, jos joku sattuu jäämään sille tielleen? Syksyisin suosin päivännäköä.

En omista kunnon kurapukua, mutta kerrospukeutumisen hallitsen hyvin. Olen varma, että joka väittää ulkoilevansa mielummin vesi- kuin lumisateessa, narraa niin, että korvat heiluvat. Liukuestopohjalliset vuosimallia 2006 ovat vielä täydellisessä iskussa. Ovat olleet kovassa käytössä, koskaan eivät ole pettäneet. Kumppareista saattavat lipsua, mutta hankinta oli taatusti koko muutaman euron väärti.

Därför.

Niinhän se on, että toinen tykkää parsasta ja toinen kukkakaalista. Koska Etelä-Suomessa joutuu kärvistelemään syksyä noin vuodenvaihteeseen saakka, koen oikeudekseni polttaa mahdollisimman paljon kynttilöitä ja hilpeitä jouluvaloja jo marraskuusta lähtien.

Ja joo, tuhlariauto palasi kotiin. Suuntasimme heti treenaamaan. Pari onnistunutta täsmätreeniä ja olo on kuin hörpätessä lasillisen kylmää simaa kesähelteellä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s