Jo oli aikakin saada rakentavaa palautetta Jente-agilitysta. Pääsimme Elina J:n koulutettavaksi. Olen skeptinen, kun kuulen jotakuta kehuttavan niin paljon. Elina kuitenkin näki heti ongelmien ytimen. Sain juuri sitä, mitä alun perin toivoin TamSKin valkkuryhmältä.
Siinä menee Jente:
(Petri kuvasi. Kiitos!)
Palan halusta päästä treenaamaan uusien vanhojen perusasioiden parissa. Harkkaamme jo keskiviikkona. Viikonloppua vasten lähdemme koko perheen voimin reissuamaan. Yli puolitoista tuhatta kilometriä. Äänikirjalla ja makeispussilla ajattelin selvitä.