Mahtijuhla on jo ovella. Vajaan kuukauden kuluttua voin kehaista itseäni: ”Minä tein sen. Selvisin siitä!” Olen niin itseriittoinen, että leivon kakun itseni kunniaksi. Muotoilen sen oikein nätiksi ja korkeimpaan kohtaan asetan ykkösen. Kaikille halukkaille keitetään kahvit ja tarjoillaan nisua.
Tein nyt sen, joka on kovasti syyhyttänyt mieltäni: ilmoitin Jenten hyppyratastarttiin viikon päähän. Kisataukomme (kolme kuukautta) saati treeniputkemme (kaksi kuukautta) ei ole ollut erityisen pitkä. Myös vuoden agilitytön oli pituudeltaan tavanomainen (yksi kuukausi). Ajanjakson pituudesta riippumatta oma matkani ollut niin antoisa, että palan halusta päästä kokeilemaan taitojamme. Treenaaminen on kivaa, mutta kyllä kisaaminen on vielä kivempaa. Jente alkaa olla ikänsä puolesta parhaimmillaan, agilityllisesti.
Tänään on erityisen jännittävä päivä. Tänään on oikein hyvä suursiivota, laittaa antaumuksellisesti ruokaa, kuurata vessa, treenata, jyrsiä hermostuneena pähkinäsuklaata ja lähteä lenkille. Tänään saa pitää peukut pystyssä.
Päistikkaa 