Aivan vielä en uskalla tuulettaa. Olemme olleet kotona vasta pari päivää. Pari sisäsiistiä päivää. Kohta voin levittää loput matot lattialle. Tuntuu hyvältä. Aivan voittajalta.
Jenten radat Tornion helteessä eivät tarjonneet voittamisen fiiliksiä. Jente irtoili ja hyllytti aivan arvaamatta. Se on oikein hyvä asia. Ei ollut samaa perässä vedettävää sorttia kuin kevään mittaan. Treenaamattomuus tekee kesän kisakaudelle hyvää.
Perjantai on jännä päivä. Starttaan Krumin kanssa agilityradalla. Kävimme harjoittelemassa. Keilauduin perin pohjin kumoon. Jaloille tuli täyttä vauhtia yhdeksän kiloa karvapalloa. Koiran pitäisi kaiken järjen mukaan väistää tuommoisessa kohdassa. Krum ei väistä koskaan. Ei sattunut suurta vahinkoa. Keinonurmi jousti mukavasti ruhoni alla. Kumirouhe pöllähti. Krum varmaan ajatteli, että onpa tyhmä ohjaaja.
Asetan perjantaille vain yhden tavoitteen: pysy poissa koiran tieltä.
Päistikkaa 
Tuo on tavoitteena aina hyvä. Vaikka päin olisi tulossa vain 7 kg shelttiä, niin jos se tulee huutaen (= suu auki = hampaat edellä), minä väistän. T: nimim. En enää edes yritä opettaa ihmisnuolta.
Mun itsesuojeluvaisto ei yhtään pelaa sheltin ja koikkerin kanssa. Hampaatkin tulevat edelleen yllätyksenä. Syytän siitä cavaliereja. Sitä, kun niillä ei ole kuonoa, jolla purra. Puremisyrityskin on pelkkää huulta 😀
Hih. Tiedän, miltä tuntuu, kun 15 kg bordercollieta tulee päin (hampaat edellä). Kyllä sitä kummasti alkaa väistellä, vaikka sitkeästi haluaisi opettaa koiran kunniottamaan tiellä seisovaa ohjaajaa.
Huih, mua pelottaa pelkkä ajatuskin viidestätoista kilosta Luuta lähestymässä yli kymmenen metrin sekuntivauhtia! :-O