Vitonen, kielto, vitonen, kielto ja 75 virhepistettä

IMG_0014

Joukkue Cavalat Agirodussa vuonna 2013.

Aivan mieletön agilitykarnevaali takana! Siinä on meidän mahtava joukkueemme: kisan kolmastoista, meidän ensimmäisemme. Radalla oli monta täpärää kohtaa. Sai juosta koko huvin edestä. Ei koiraa kirittäen kuten toivoin, mutta henkensä hädässä sentään.

IMG_0024

Eo, Jente, Fasu ja Neleh.

Nelehin jalka nousi koreammin kuin treenihallissa. Neleh oli helppo ja luotettava itsensä. Toinen sukupolvi oli sitä mieltä, että agility on kivaa ja kontaktipinnat tehty loikittaviksi. Fasun suunta oli yllättäen täysin oikea. Fasu on niin monesti painellut mihin sattuu, että tätä rataa kelpaa ihastella. Eo-parka joutui kärsimään. En yksinkertaisesti jaksanut juosta helteessä esteeltä esteelle enää toista kierrosta. Joukon kisakuntoisin alias Jente teki Esalle källin. Of course olikin monessa kohtaa off course.

Perjantaina jonotimme hötkyilemättä tunteroisen ilmoittautumisessa. Ihmismassa oli täynnä raivoisaa kihinää. Hätähousuetuilijat kiilasivat kanssakilpailijoiden eteen. Edes yhdentoista Agirodun kokemus ei takaa kauniita käytöstapoja. Paistattelimme päivää aivan rauhassa siinä uskossa, ettemme jää kisan ulkopuolelle. Emmekä jääneet. Saavuimme radalle sopivasti omaan privaattitutustumiseen. Pari minuuttia riitti mainiosti: Fasu teki nollan.

Esa ei taaskaan ehtinyt, joten sain kunnian ohjata Krumia. Olin onnesta mykkyrällä. Koitti päivän extreme-osuus. Eikö ole niin, että vain luuserit katsovat päivän sääennustuksen etukäteen ja lähtevät matkaan vaihtovaattein varustautuneena? Kyllä kesä kuivaa oli mottoni. Tähän myrskyyn ei pelkkä kesä riittänyt. Alkujärkytyksen jälkeen oli ihan hauskaa olla täysin märkä. ”Lits, lots”, sanoi kenkä, kun pähkäilin Krumin kuvioita vesiputous ohimojani pitkin juosten. Numerolappukin liukeni Teivoon.

Odottelu kaatosateessa ei Krumia hetkauttanut. Taivas lopetti sylkemästä ennen starttia. Poloinen poikaparka ei mahtanut mitään hitaalle ohjaajalle. Tunaroin viikonlopun lähdöistä kolme olemalla lötkö silakka. Kepeillä Krum oli jo niin sekaisin, että silmät pyörivät päässä ja kuola lensi kaaressa.

Pätkä oli yökylässä. Saa mennä toistekin. Elo oli yhtä suurta juhlaa. Väitän vakavissani, että yökyläilyn seuraus oli upeasti sujunut Jente-viikonloppu. Niin vähillä unilla, pitkillä päivillä ja alati muuttuvissa olosuhteissa en keksi muuta syytä. Olin rentoutunut, otin riskejä, pysyin suunnitelmissa ja onnistuin vaikeissa jutuissa. Jente oli luotettava kuin Neleh konsanaan. Viikonlopun aikana hermot lepäsivät. Jossain vaiheessa istuimme aivan tylsistyneinä teltassa sateen ropinassa. Sellaisista toimettomuuden hetkistä minä nautin.

Teimme Jenten kanssa agilitytaipaleemme hienoimman radan FAO-karsinnassa. En varmistellut mitään. Ohjasin juuri niin kuin piti. Etenemisnopeus kontaktiradalla oli tasan viisi metriä sekunnissa. Viisi. Cavalierin kanssa. Sanon sen vielä kerran, koska on tasan ensimmäinen ja todennäköisesti viimeinen kerta, kun pääsemme Jenten kanssa sellaisiin lukemiin. Viisi. Viisi koiraa sadastaviidestäkymmenestä teki viidellä alkavan etenemän. Jenten tapauksessa vain rima teki preesensistä konditionaalin. Kaikki tietävät, että agilityssä konditionaali on todella kaukana preesensistä. Kisan nopeimman vitosen voi halutessaan laskea meriitiksi. Lohdutuksena.

Aikatauluilla ei ollut mitään merkitystä, kun napitimme kisapaikalla koko päivän. Nukkumaan ehtii eläkkeelläkin. Lauantain 15-tuntisen kisapäivän jälkeen vahtasimmme tietysti agilityvideoita ja mussutimme suklaakakkua Fasun nollan kunniaksi. Siinä vaiheessa jutut olivat todella väsyneitä ja hysteerisiä. Olimme kaikki yhtä mieltä: kyllä meillä on hienot koirat. Ei ole parempaa tapaa buustata joukkuehenkeä seuraavan päivän hupsuttelukisaa varten.

Muistelen pirteää joukkuettamme haikeudella. Sama kokoonpano starttaa tuskin koskaan. Neleh ei ole silmämääräisen ikäloppu, mutta sen perussairaus on yhtä totta kuin toista viikkoa sitten kuullut ensimmäiset yskäisyt. Sivuäänilöydös tehtiin kolme vuotta sitten. Ei pitäisi olla suuri yllätys, että sydänlääkitys tulee ajankohtaiseksi reippaasti yhdettätoista vuottaan käyvällä cavalierilla. Nelehin alkaa olla aika saada päivittäinen tabletti, joka on muistutus siitä, ettei hyvä ystävä ole ikuinen. Tiedän, mikä vääjäämättä lähestyvä lopputulema on. Olimme onnekkaita, kun kaikista vaivoista huolimatta koiramme pystyivät tänä vuonna yhdessä hetkessä osallistumaan kisaan kokonaisena tiiminä.

Lopussa seisoo koikkerikevennys. Koikkeripentuja oli Ylöjärvellä hirveästi – en pysynyt laskuissa mukana! Tässä Superit © Hanne Tamminen:

Neljä viidestä eli Veea, Ego, Aia ja Dave.

Neljä viidestä eli Veea, Ego, Aia ja Dave.

Ja jälleen, kun kalustoa tarvittiin, Tytti pelmahti paikalle koikkeristeja hellimään:

_full-1

_full-3

_full-5

_full-6

_full-4

_full-2

_full-7

_full-8

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s