Agilitykentällä: ”Ei sulla luulisi tulevan ongelmia tuon koiran kanssa”

Aia on mukana treenaamassa.

Pennun tie viettää hallin suuntaan. Siitä se saa plussan. Aian mieli on joka kerta innokas. Plussa. Se tykkää kentällä olevista vieraista koirista. Plussa. Se on nostettava pois kontaktiesteiltä useammin kuin Pätkä. Plussa. Se fanittaa treenikavereista nopeinta ja kiihkeintä koiraa. Plussa. Se suorittaa (omaehtoisesti) putken paitsi läpi juoksemalla myös päällä tasapainoillen ja yli loikkaamalla. Plussa. Se ei häiriinny. Plussa. Leikkii. Plussa. Pariin viikkoon se ei ole paineistunut kertaakaan missään. Plussa.

Alan siis hahmottaa Aian heikkoudet ja vahvuudet, jolloin homma toimii. On masentavaa verrata koiraansa muihin nopeampiin ja taitavampiin pentuihin, joita maa päällään kantaa tai on kantanut. Siksi en tee niin. Minulle riittää, että Aia on oman maailmani hienoin koira.

Olen ollut liekeissä, henkisesti. Mielessäni on selvä kuva siitä, mitä haluan Aian seuraavaksi tekevän. En ole koskaan ollut yhtä systemaattinen ja määrätietoinen pennun kanssa.

Temputan suuren osan päivän ruuasta. Se ei ole yhtään niin siistiä, miltä kuulostaa: koiramme syövät kotiruokaa eikä Aia ole töitä tehdessään ollenkaan tarkka roiskeista. Sotkuisuuden lisäksi touhu on myös kivuliasta. Kun raaka lihamössö valuu sormia pitkin, niin pureehan se. Mitä pentuunsa hurahtanut koiranomistaja ei tekisi, kun toinen oppii uuden jipon jokaisessa sessiossa?

Olen jo tehnyt virheitä, mutta ottanut niistä opikseni. Ongelmia tulee, ja ongelmia menee. Se on fakta. Kuten myös se, että meillä on aikaa työstää mokiani.

Olen iloinen, ettei Aian kanssa touhuilu ole jäänyt vain aikomisen asteelle. Se, mikä myöhemmin seisoo edessäni, kertoo vain osaamattomuudestani. Mitään en kadu enkä parempaan pysty.

En erityisesti pidä pennuista – tykkään Aiasta koko ajan enemmän, kun se kasvaa. Kuitenkin Aia on jo nyt alle puolivuotiaana tarjonnut hienoja fiiliksiä ja onnistumisen kokemuksia. Sellaisten hetkien vuoksi harrastan agilityä. Ne ovat parhaita.

Viimeisen kuukauden ajan Aian kanssa leikkiminen on ollut yhtä veren roisketta. Ensimmäinen yläkulmuri irtosi hallilla, toinen kotipihalla ja sitä rataa. Leikki-into ei ole kärsinyt. Vain lelut ovat sotkussa.

Viimeisimmässä hammasepisodissa Aia piehtaroi keinonurmella ja pinkoi villisti ympyrää minkä jaloistaan pääsi. Näin sen myös heittelevän jotain pientä omaksi ilokseen.

Jokin pieni oli hammas. Kuivunutta verta. Kotoa löysin täysin vastaavan peilikuvakopion. Jep, Aia kieriskelee omassa hampaassaan. Nyt ne tuijottavat minua kirjahyllyn päältä. Aian hampaat.

2 thoughts on “Agilitykentällä: ”Ei sulla luulisi tulevan ongelmia tuon koiran kanssa”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s