Se on mukava tunne, kun jo aamulla herätessään tietää, että meillä on tässä hyvä juttu meneillään

Aia-Maikkeli. Kun tapasimme parin viikon erossaolon jälkeen, ajatuksiini pulpahti kaksi asiaa: onpa se sievä ja onpa se 36-senttinen. Ja kyllä, seitsenkuisena kolmekymmentäkuusi on maksimimittaus. En ole edes tajunnut, miten nätti Aia on. Niin kepeä, niin luikku, niin pelkkää säärtä. Vähäinen karva liehuu tuulessa. Aia on kuten Thelma. Ei minikoossa, mutta 36-senttisenä. Cavalieriin verrattuna Aia on neliö. Aivan ihana.

aia-7kk-3

Suuren mielenkiinnon vallassa kokeilin heti temputtaa Aiaa. Houston, we don’t have a problem. Jos kuukausi sitten en saanut viritettyä Aiaa riittävän korkealle, nyt se onnistuu. Siivekkeenkierto: loistava. Palkkasin pentunappuloilla. Nappuloilla! Se on koiranmuonaa, joka meillä jäi kaapin pohjalle, koska se ei kelvannut Aialle mitenkään päin.

Aian pentukuukausien ajan olemme puuhailleet kokeilumielessä Silvian Foundations-juttuja. Alan uskoa, että ne todella toimivat. Ensimmäistä kertaa näen yhteistyössämme selvän kehitysaskeleen. Olemme ottaneet sen tukevissa saappaissa. Töitä on tehty niin paljon, että hengästyn pelkästä muistelusta. Olen sisäistänyt, että joskus on mentävä takapuoli edellä puuhun. Sillä tavalla oppii jotain arvokasta, jota ei muulla tavalla saa.

Ulkopuolinen ei ehkä huomaa tekemisessämme kummoista edistymistä. Emmehän oikeastaan osaa vielä mitään. Arvelen, että jossain kohdassa panostus pohjatyöhön on eduksi. Fiilikseni Aian suhteen on vahvistunut vahvistumistaan. Fiiliksessä on voimaa.

Aia ei ole luonnostaan hullunhyvä harrastuskoira – harva koira on. Aiassa on ominaisuuksia, joista sellainen harrastuskaveri voi muodostua. Siksi uskon, iloitsen ja yritän. Meiltä ei puutu mitään. Kun tietää jotain tuollaista, elämä on ihanaa.

aia-7kk-2

Kun liikuskelen asunnossa, Aia seisoskelee matkalaukun päällä kokeilemassa keksimiään temppuja. Ai näin, tätäkö tarkoitit? Lopulta se äkkää eteisessä kengän. Useimmiten annan sen vedättää itseäni enkä kieltäydy leikistä. Rauhoituttuaan Aia käpertyy tunnelirullaan lepäämään.

Parhaita hetkiä ovat ne, kun koikkeri luo epäilyksen silmän vaikkapa säiliöitä ryskäävälle roska-auton kuljettajalle. Aia vilkaisee minua. Vastaan sille omalla katseellani, että kaikki on okei. Sitten jatkamme normaalia eloa. Aia luottaa minuun.

aia-7kk-1

Oheiset kuvat on ottanut Lea Nissinen. Kävimme eilen extempore kokeilemassa Tallin uutta pohjaa. Aia painoi menemään. En voisi olla tyytyväisempi. Treenasimme melko paljon. Peräti kahta putkea peräkkäin.

Kotona Aia ei juuri pukahda, mutta hallilla se on melkoinen räkyttäjä. Aiaa ei voi pitää enää hallissa, kun muut harjoittelevat. Minuakin se jaksaa komentaa pitkään. Olen ihan sydämenä: se tahtoo touhuta. Lea ehdotti, että voisin käskeä sen olla hiljaa. Kokeilin. Aia halusi edelleen tehdä hommia, mutta tilanne oli huomattavasti siedettävämpi kaikille. Joskus blondin piuhat ovat pitkät.

Yritän pian ottaa filkkaa hallilta. Tässä on toisenlainen video. Se on oikein huono video. Päivä ei paistanut risukkoon ja puhelimeni lienee loppunsa edellä, kun sitä ei meinaa välillä saada millään toimimaan. Pahimmat höyryt oli jo päästelty, kun elektroniikka alkoi pelittää, mutta kyllä pätkästä vielä idea välittyy:

Se oli ensimmäinen kerta, kun Aia johti. Oli Jenteä nopeampi. On ylipäätään huikea saavutus saada Jente, itseriittoinen omia teitään kulkeva metsikön Xena, juoksemaan messissä. Jopa Krum antaa Aian juosta, vaikka on yhä ärsyyntynyt sen riehumisista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s