Aia ei ole enää pikkuisemme. Naksuttimen kilahdus ei enää tarkoita varmasti sitä, että koikkerin tulisi rynnistää paikalle. Aian pitää malttaa olla osallistumatta aivan kaikkeen. Aia puikahti heti kevariin, jonka kasasin olohuoneeseen. Se ei ollut Aiaa vaan Moraa varten.
Mikä Mora? Se on pitkä tarina, jonka tulos on kahdeksanviikkoinen shelttipentu, tuomittu leikkimään Aia-koikkerin kanssa. Mora on ihme, jos totta puhutaan. Viimekertaisen olisi luullut polttaneen tämän talouden sillat jokaiseen shelttisuuntaan. Väärin.
Mora Morsu. En tiennyt, että niin kilttiä pentua voi olla. Piipittää kuin pikkulintu. Syttyy saalisleikkiin, alkaa ärjyä. Syö kuin hevonen. Semmoinen se on. Kaksi kiloa pientä partiolaista. Esan silmäterä.
Vaikka Aialta vaaditaan aikuisuutta, Aia ei ole möksis. Aian päivät on pelastettu – kukaan ei oikein jaksa Aiaa. Aia on kaikkien mielestä liian rasittava. Aia rakastui Moraan ensinuuhkaisulla. Katse oli lempeä, häntä heilui. Kunnon hipat vedettiin ensimmäisenä iltana. Aia osaa hellästi leikittää pienempäänsä. Pienempää ei tarvitse houkutella.
Eoa uusi tulokas ei liiemmin kiinnostanut. On se nähnyt niitä ennenkin. Jenteä kiinnosti ennen kaikkea pennun ruokakassi. Krum toimii järjestyksenvalvojana kaikissa hillumis- ja riehumistilanteissa. Mora ei sapeta Krumia yhtä paljon kuin Aia-pentu.
Ihanan kuvan otti Lea, jolla on tärkeysjärjestys kohdillaan; Lea saapui Vantaalle asti kuvaamaan Moraa ja yksivuotiasta. Innokkaasti lenkkeillen miltei eksyimme Ojangon erämaahan. Aia sai pitkästä aikaa pitää juoksemiskivaa Sunin kanssa. Kunpa meillä olisi juoksemiskavereita pääkaupunkiseudulla. Niin kivalta vesikoiran jahtaaminen näytti.
Päistikkaa 
Reilun parin viikon päästä Helsinkiin kotiutuu Tanskasta pieni shelttineiti, joka varmasti arvostaisi pentupaineja (ja myöhemmin juoksukaveriakin ;)).
Mora on ehdottomasti mukana! Kun kukaan ei ala ja uusi kotimaa vaikuttaa kylmältä paikalta, Mora ainakin puhuu sujuvaa pentua 🙂
Onneksi olkoon uudesta laumanjäsenestä!
Luin koko pitkän keskustelun, joka oli siinä viimekerran postauksessa ja pentuhaaveeni koki kolauksen.
Haaveilen siitä oikeasti agilitykoirasta (nyt meidän perheen agilitytähti on sekarotuinen mininarttu). Minulla on kaikki aika tehdä esityö ja tutkia tutustua eri kasvattajiin, koiriin jne jne. Eli maltan odottaa uuden laumanjäsenen hankintaa vuosia. Intoa ja kärsivällisyyttä siis löytyy, mutta pahoin pelkään että asiantuntijuus ei riitä. Eli jos nyt menisin pennun hankkimaan olisin luultavasti sitä ihmistyyppiä, jota puhetaitoinen ovela kasvattaja helposti viilaisi linssiin.
Kuuntelisin mielelläni kaikki vinkkisi pentukauppoihin, kun tunnut olevan asiaan hyvin perehtynyt. Jos ei kuullosta liian oudolta, niin lähtisin kanssanne mielelläni juoksuttamaan koiria sinne Ojangon maastoon?
Ei kuulosta liian oudolta. 😀 Poppoomme on valmis rynnistämään lenkille. Älä vaivu synkkyyteen: varmasti suurin osa kasvattajista on aivan hyväätarkoittavia. Vaikeinta on päästä tarpeeksi lähelle sisäpiiriä, mutta ei sekään aina niin hankalaa ole. karjasannagmail-säpöstä saa hyvin kiinni.
Paavo vois hei mieluusti alkaa teidän pk-seudun juoksulaveriksi. Se arvostaa hurjia hippailijoita, ikään ja rotuun katsomatta. Huikkaapas, jos joskus kaipaatte pikkupaimenta telmimiskaveriksi. Ps. Onnea myös tätä kautta uudesta, suloisesta Morasta. Ihana kun tärppäsi!
Kiitos! Paavo kuulostaa juuri sopivalta Aian profiiliin. Kokeilen huudella jossain kohtaa.
Suni sanoo, että: ”Aia, oli kiva juosta, mutta vois ens kerralla sitten leikkiä niin päin, et mä jahtaan sua! 😀 OIi kyllä kivaa, mä nukuin koko automatkan kotiin. Harmi kun asutte siellä.”
-Suni
Onneks me nähdään taas ens kuussa. Aion sillonki jahata sua ja purasta kankusta! Kaikki mun muut kaverit saa vaan raivarit, kun teen niin. Sulla oli muuten hienot uudet valjaat. Mä oon saanu omani perintönä joltain, jota en edes tuntenu, Mut kyllä mä nämä vielä hajotan. Joutuvatpahan ostamaan uudet. T. Aia