Nyt on tunne että elämä iloksi muuttuu

Muuttorysäys tenttisuman keskellä on näännyttävä prosessi. Sitä ei helpota Pätkän nouto päiväkodista Helsingin toiselta laidalta: koko prosessiin saattaa vierähtää jopa kaksi tuntia. Eläköön yksityisautoilu ja uusiutumattomien luonnonvarojen kuluttaminen. Ei tästä muuten mitään tulisi.

Hemmotteluviikonloppu Jaanan ja Janin luona Kuopiossa tuli tarpeeseen. Ainoastaan sen ansiosta jaksoin säilyttää mielenterveyteni tämän viikon pyörityksessä. Reissu muistutti jälleen siitä, että elämä odottaa Helsingin ulkopuolella. Totta puhuen Helsingin valloituksemme ei ole edennyt optimaalisesti. Vaikkei elämänhallintani ole tällä hetkellä sataprosenttista, meillä on nyt uusi koti, jossa saa olla rauhassa. Koirille löytyi metsä. Se ei ole täynnä lasinsiruja tai muuta epäilyttävää materiaalia. Uusi asuinalue on sellainen, että unohdan olevani Helsingissä.

Koirat ovat täynnä iloa, kuten aina. Lenkki Jenten ja Eon tyyliin kulkee pitkin pusikoita. Videolle voi saada kaukana ryteikössä pilkistävän vilahduksen. Aian riemussa on se hyvä puoli, että Aia juoksee hyvin lähellä ydinporukkaa eli ihmisiä eli minua kännykkäkamerani kanssa. Riemu on ylimmillään silloin, kun joku suostuu jakamaan juoksemisen ilon Aian kanssa.

Aian hyvä puoli on sen soveltuvuus kaupunkiolosuhteisiin. Aia pysyy pääasiassa näköetäisyydellä, eikä se ole riistaviettinen. Miten se onkin koikkeriksi niin helposti hallittavissa? Jenten kanssa on oltava tarkempi, vaikka Jente on rauhoittunut sitten nuoruusvuosien. Jenten puolustukseksi on pakko mainita, ettei friidun tapana ole ollut hävitä tuhkana tuuleen. Jente paahtaa suurta ympyrää, vaikka koiraa ei ole aina helppo havaita ihmissilmällä. Eo sen sijaan oli muutama vuosi sitten täysin pitelemätön, kun se päätti lähteä. Nyky-Jente antaa vesilintujen lipua rauhassa eikä enää provosoidu jokaisesta variksesta ja pikkulinnusta. Ennen muuttoa Jente kävi vetämässä vielä yhden kunnon rundin Vantaanjoessa. Jente on niin epäuskottava ja hidas uimari, etteivät sorsat sitä juuri huomioi. Juoksevan riistan perään lähtevät kaikki koiramme. Paitsi Mora ei vielä ole hoksannut.

Mora on huvittava lisä iloittelevaan laumaamme. Pentu on sinnikäs. Sen huomasi jo silloin, kun Mora pyrki kamikazemaisesti sohvalle ja tuolille Aian tai voileivän perässä. Mäiskis päin keittiön kaappia. Tätä toivotonta ketjua se toistaa yhä uudestaan, kunnes satuttaa itsensä ja tajuaa lopettaa. Ahneus ei selvästi ole paras yhdistelmä vahvan tahdon kanssa. Ahneutta Moralta löytyy yhtä paljon kuin ahneimmalta tuntemaltani koiralta, Quita-koikkerilta. Quita ei kuitenkaan ole koskaan hotkinut tyhjästä kupista pelkkää ilmaa. Olen epäillyt, onko Moran puuha aivan tervettä. Ainakin tyyppi on persoonallinen.

Videolla näkee, miten paljon Mora on kehittynyt muutaman viikon aikana. Klipit nappasin puhelimella, ja ne ovat käänteisessä aikajärjestyksessä. Mora pysyy jo jollain tavalla muiden perässä. Aiemmin se räksytti, nyt se juoksee ja räksyttää. Jumalaton räksytys silmänkantamattomista auttaa paikantamaan joukkion. Pikkupentu-Mora oli kuin pattereilla toimiva lelukoira: sellainen, joka töpöttää tasajalkaa eteenpäin, heittää voltin ja haukkuu hillitsemättömästi. Jäljellä on enää huutaminen, joka on jatkuvaa ja hermoja raastavaa. Siihen saa puuttua jatkuvasti. Mora tottelee hyvin, mutta muisti on vielä lyhyt.

Laumakokomme on makuuni turhan suuri. Hyvää siinä on se, että lauma on eläväinen ja koirien mielestä kaikkein paras. Kaikilla on oma paikkansa, tekemistä ja hyvä olla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s