Sinä päivänä ymmärsin ettei sinusta ole siihen

Miksi koikkeri? Miksi ihmeessä koikkeri, jos haluat harrastaa agilityä?

Yleisin kysymys.

Väitetään, että on helppoja ja vaikeita teitä agilityonneen. Kyse on ennakko-oletuksesta – jokainen haluaa koiran, joka on potentiaalinen mestari, parempi ja ainutlaatuisempi kuin muut. Tien tulee olla mahdollisimman helppo. Mitä enemmän nopeus-, paljous- ja hienousennätyksiä rikkoutuu, sen parempi.

Mutta kun kaikki eivät elä ennakko-oletuksen mukaan. Kaikki eivät etsi tulevaa tähteä. Koira ei ole agilityä varten. Koira ei ole perheenjäsen eikä tule koskaan olemaan. Riittää, että koira on koira. Jos on kiinnostunut koirasta koirana, lajinomaisena toimijana, edes rodulla ei ole väliä. Kaikkia ei kiinnosta verrata itseään tai koiraansa muihin. En saa sellaisesta tyydytystä.

Minun mielestäni omat koirani eivät ole yhtään sen kummallisempia kuin muidenkaan koirat. Ne ovat yhtä koiria kuin toiset koirat.

Jos koiran ei pidä olla hienoin, upein ja uhkein, mikään ei tee hienosta, upeasta ja uhkeasta sen parempaa kuin satunnainen kapinen piski. Ei silloin, kun menestys ei ole tavoite tai erityisen tärkeä seikka. Silloin ei ole parempaa tai huonompaa agilitykoiraa. On vain kasa erilaisia tarpeita. Erilaiset koirat täyttävät erilaiset tarpeet.

Ota shetlanninlammaskoira tai bordercollie on perusteeton kehoitus. Vaikka tiedät, mikä sinun onnesi täyttymys on, sama asia ei ole sitä minulle.

Siksi.

Minun tarpeeni eivät ole korkealentoiset. Pitäisi haluta juosta eteenpäin ja kääntyä ja olla kiva kotikoira. Siinä kaikki.

Aia on, mutta Aia ei halua. Eilen ymmärsin, ettei Aiasta ole siihen. Täyttämään minun vaatimuksiani. Minulle ei tarvitse olla upeista upein. Riittää, että tykkää agilitystä. Aia ei tykkää. Minä tykkään paljon enemmän.

Olen pohtinut koirankouluttamista paljon. Halusin kouluttaa Aian systemaattisesti. Kaikista yrityksistäni huolimatta Aia ei sellaiseen taivu. Aia ei ole taipunut, ja tulevaisuus näyttää, taipuuko Aia myöhemmin. Se, että Aian moottori sammuu tasan kolmen palkkaamisen jälkeen, ei yksinkertaisesti riitä. Se ei riitä minulle.

Kävelin treeneistä kotiin syvän rauhan vallitessa. Oloni oli tyyni ja huojentunut. Minun ei enää tarvitsisi yrittää. En halunnut yrittää. Olin luovuttanut.

Aian kanssa heitän kaiken systemaattisuuteni romukoppaan. Agilityn lähestymiskulman on oltava jotain muuta. Saan cavalierin juoksemaan agilityssä, mutta koikkerin kohdalla on pakko nostaa kädet ylös. Arvostan kaikkia, jotka saavat ei-leluhullun koikkerinsa juoksemaan tuulen lailla.

Minusta ei ole siihen.

8 thoughts on “Sinä päivänä ymmärsin ettei sinusta ole siihen

  1. Olet tehnyt niin paljon töitä sen motivaation eteen, että uskon sun pystyvän kaivamaan sieltä esiin vielä vaikka mitä. Ps. Tulette varmaan koko porukalla torstain kisoihin? Lili kaipais Moraa leikkikaveriksi.

    • Aia on niin monesti ollut hieno agilityeläin, että usko Aia-agilityyn on edelleen vahva, vaikka keinot ovat vähissä. Vielä yritän tiristää koirasta iloa. Katsotaan, miten käy! Ja kyllä ollaan torstaina kisaamassa kaikki minit ja medit, eli pentupaini kelpaa paremmin kuin hyvin 🙂

  2. Mä luovutin kolme vuotta sitten, sitä ennen yritin kaksi vuotta. En saanut koikkerista agilitykoiraa vaan mäyräkoirasta. Sain koikkerista mitä helpoimman kotikoiran ja uupumattoman lenkkikaverin. Luovuttaminen kaiken yrittämisen jälkeen oli helpotus, mutta silti aina välillä tulee mietittyä, mitä jos olisi ollut vielä joku käyttämätön metodi, mikä olisi toiminut. Kaikesta huolimatta, asiat ei muutu jossittelemalla.
    Ehkä olen hullu, mutta nyt koikkereita on kaksi ja nuorimmasta toivon agilitykoiraa. Aika näyttää, onko nuorimmasta siihen.

    • Muakin huvittaa se, että saan cavalierin juoksemaan, mutta en koikkeria. 🙂 Olen keskustellut Aiasta ihmisten kanssa, jotka ovat treenaamistamme nähneet, ja saanut synninpäästön sen suhteen, että jos Aiasta ei koskaan tulekaan agilitykoiraa… Ei agilityn pitäisi olla näin vaikeaa. Eipä koiraa ole vielä iällä pilattu. Tsemppiä Oden agilityn suhteen! Mielestäni sanoit osuvasti, että aika näyttää, onko koikkerista agilityyn. Aia on niin hyvä leikkijä, etten olisi ikinä voinut etukäteen arvata tämän olevan näin hankalaa.

  3. Into voi tulla myöhemminkin. Ja ei saa odottaa tai vaatia, se tukahduttaa kooikeria. Antakaa vain mennä ja pitäkää yhdessä kivaa. Vähän toistoja, niin ettei into lopahda. Ja anna Aialle tilaa, ohjaat liian hyvin. Omatoimisuutta siis kehiin, vauhtisuoran tekoa ja palkka aina, kun koira hakee esteen, vaikka este olisikin väärä. Jätä tiukemmat käännökset hetkeksi.Heitä paljon palkkaa eteenpäin. Ailla on hieno pohjatyö alla, anna sen tehdä töitä sinulle, nyt kun olet tehnyt kaikkesi sen eteen.

    • Jep, olen huomannut, että koikkeri tukahtuu heti, jos edes ajattelen jotain tavoitetta. Ollaan tehty 4+4 toistoa silloin, kun mennään täysillä, joten siitä on vaikea enää vähentää. Samaa suoraa on yritetty luukuttaa kuukausi tolkulla, mutta edistystä ei ole tapahtunut: Aia ei hae eikä etene ja tulee hypyistä ohi aina, kun voi, vaikka olen aina palkannut liikkuvalla lelulla. Kolmen hypyn suora oli viime kerralla Aialle ylivoimaisen tukahduttava kokemus. Huomenna aion rakentaa niin idioottivarman radan, että Aia juoksee! 🙂

  4. Moi Sanna,
    päädyin sattumalta lukemaan blogiasi. Tiedätkö, Aia kuulostaa tosi paljon melkein-kaimaltaan Aidalta nuorena. Kun Aida oli parivuotias, meillä oli kausia jolloin se jäi seisomaan keskelle rataa treeneissä, tuli esteistä ohi huvikseen, ravasi radalla. Huonosti opetetut ja epävarmat kontaktit pahensi asiaa entisestään, koira saattoi jäädä puomille seisoskelemaan, sitten hypätä sieltä alas ja kävellä pois radalta, ja minä lähdin itkien treeneistä. Oli pakko kanssa mennä itseeni silloin, minkä takia ylipäätään harrastan… Harmi, etten ole ikinä pitänyt blogia, koska en tarkalleen muista miten Aida on kehittynyt siihen mitä se on nyt (tai ollut parhaimmillaan). Ainakin yritin itse ajatella agilitya mahdollisimman vähän. Tehtiin muuta, annoin koiran olla. Annoin myös lelujen olla ja epätoivoisten, väkinäisten yritysten saada siitä lelukoiraa. Aloin kantaa treeneissä jauhelihoja ja maksalaatikkoja sun muita 🙂 Opetin kontaktit jossain vaiheessa kokonaan uusiksi ja pidin kisataukoa koko syksy-talven. Treeneissä en koskaan hinkannut mitään, koska toistojahan Aida ei kestä eikä ole ikinä kestänyt. Pakko siis itse oppia kerrasta 😀 Jotenkin aika lopulta auttoi siihen, että Aidasta tuli kuitenkin agilitykoira. Kaikkihan ovat siitä aina sanoneet, ettei siitä uskoisi että se syttyy radalla, kun se on muuten kisoissakin sen näköinen kuin nukahtaisi hetkellä millä hyvänsä. Mutta kyllä se vain syttyy, vaikka mistään kärkisijoituksista ymmärrän olla haaveilematta. Vuosien varrella olen tullut sinuiksi sen asian kanssa, että vaikka nolla olisi Aidalle nopea nolla, sijoitus on normikokoisissa kisoissa yleensä jotain välillä 5-15. Ja sitten kun se saa koikkerihepulin tai intoutuu juoksemaan bortsu-siskon kanssa, se juoksee kovempaa kuin ikinä radalla 🙂
    Toivottavasti Aidan tarina voisi kuitenkin toimia lohdukkeena, että koikkerityttö voi syttyä vielä myöhemminkin. Tsemppiä sulle ja Aialle 🙂

    t. Nora

    • Kiitos kommentista ja tsempistä! Koikkeritytön maailma on tosiaan eriskummallinen: se saattaa kiitää nopeasti kuten vain taitaa, tai sitten se seisoo eikä liikahda mihinkään. Aia leikkii hyvin, sitä on harjoiteltu systemaattisesti alusta alkaen, mutta agilityyn se ei silti riitä. Aia on ahne, mutta ei niin ahne, että menisi agilityä sen takia. On lohduttavaa havaita, että koikkeri voi lahnailla jopa vuosia ennen kuin se lähtee liikkeelle. Kaikki pitää opettaa hyvin, koska muuten koira menee lukkoon, se pätee myös Aiaan. Aiakaan ei tule koskaan kestämään toistoja. Onneksi olen aiemmin kokenut koikkerin pahimmillaan, joten Aian vinkeet eivät tulleet yllätyksenä. Välillä usko meinaa loppua, mutta ei siinä auta kuin kerätä itseluottamus ja jatkaa. Koikkerin kanssa pitää panna kouluttajan taidot likoon. Ilmaiseksi se ei mitään tee. Parhaimmillaan Aiasta tulee jotain, pahimmillaan ei mitään. Aika näyttää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s