Tykkään tykkään tykkään

Ihan mahtavat SM-kilpailut! Niin hienoja ratoja, niin huikeita suorituksia. Tämän vuoden kisoissa tuntui olevan poikkeuksellisen letkeä ilmapiiri. Tänään kasvojen iho tippuu rapisten pitkin poskia, mutta se ei haittaa. Tosimies ei aurinkorasvaa käytä ennen kuin on liian myöhäistä. Kesän suurimmissa agilitytapahtumissa sitä paitsi näkee kavereita eri puolilta Suomea. Ilo on suuri, vaikka kenenkään kanssa ei ehdi turista tarpeeksi.

Viisi viikkoa metsässä juoksentelua on tehnyt Jentelle hyvää. Koira on huippukunnossa. Jente tuntui nopeammalta, voimakkaammalta ja notkeammalta mies muistiin. Voi että sen kanssa oli kiva mennä.

Lauantaina talvitakkikeli oli väistynyt, kun tuli Jenten vuoro. Rata näytti aluksi höhlältä, mutta tutustumisen jälkeen se tuntui tosi mukavalta. Tuli hyvä mieli. Joukkueemme oli jo hylätty, joten olin sen verran epäjoukkueellinen, että pysäytin puomin kontaktin. Muilta osin vedimme hyvin. Nollalla olisimme ansainneet lakun.

Sunnuntain yksilöhyppis oli mieleinen. Suorat linjat, slalomit ja takakierrot ovat Jentelle herkkunakkeja. Olen ylpeä itsestäni siksi, että löysin oikean vireeni kuten missä tahansa kisoissa. En ole jännittänyt pitkään aikaan agilityä, en nytkään. Hylky ei haitannut. Sattuuhan sitä. Mitään en kadu.

Tein puhtaan ohjausmokan. Yksinkertaisessa serpentiinissä oikea käsi huitaisee ja koira syöksyy ansahypylle takakiertoon. Se ei ollut Jentelle mikään perinteinen virhe. Kevään aikana olen alkanut irrottaa Jenteä huitaisemalla. Se toimii ja on yleensä ainoastaan hyödyksi. Jos jotain voin tietoisesti petrata karsinnoissa, niin käsien käyttöä pitää miettiä. Keskityn jalkoihini hyvin, mutta käsillä huiskin ja huidon miten sattuu.

Jente hidasti tyypillisesti SM-kilpailujen kulkua. Tänä vuonna se ei jäänyt haistelemaan, mutta minulla meni ikuisuus saada se pois radalta. Jente hukkasi minut putken jälkeen eikä kuullut huutelua. Olisi pitänyt käydä hakemassa se, mutta enpä arvannut, että se voisi hukata minut tuolla tavalla agilityradalla.

Päädyimme yöpymään Anopin ja Leenan mökkiin. Se oli hyvä valinta. Yöni nukuin hyvin. Illalla saimme nauttia karaokelaulannasta. Siinä sitä arvuuteltiin, mikä kappale on milloinkin oli vuorossa. Mora ja Aia saivat purkaa päivän turhautumistaan kivalla metsäpolulla. Tässä pitäisi olla kuva seesteisestä metsämaisemasta, jonka taustalla tojottaa Näsinneula. Nelivuotias älypuhelinvanhukseni oli kuitenkin estynyt toimimaan, joten blogin lukijat saavat nyt toimia mielikuvituksensa varassa. Olen vannonut jälleen olevani määrittelemättömällä lomalla Aia-agilitystä. En silti malttanut olla tekemättä mitään, kun Aia odotti intopinkeänä toimintaa. Leirintäalueella käytettiin leirintäalueen mahdollisuuksia:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s