Ja kaikki mummon kukat muut annansilmät, pelakuut sekä kaikki fiikukset, peikonlehdet, köynnökset huokaisivat: ”Kaunis”

Me, eli minä, Esa, Kaisa, Anoppi ja kolme koikkeria, hyppäsimme perjantaina bussiin ja puksuttelimme Maailman Voittaja -näyttelyyn. Kaisa tuli pohjoisesta saakka kannustamaan Aiaa – ei voinut jättää väliin Aian Suurta Näyttelydebyyttiä. Sillä tytöllä on asenne kohdallaan. Kaisa ehkä pääsi eroon Thelman pennusta, mutta Thelman pentu ei pääse eroon Kaisasta. Hyvä niin.

mv5

Chirpy Supernova, 18 kuukautta.  © Kaisa Suominen

Koikkerikehän laidalla ei ole liikaa tungosta. Koikkerikansa on vähemmän pelottavaa kuin cavalier- ja shelttipiirit. Ei niin pienessä porukassa voi vihata toisia kovin avoimesti. Koiratkin ovat usein sukua keskenään.

Kaltaiseni paatunut näyttelyangstaaja voi olla rennosti. Koikkeri ei ole ehostushössötyksen uhri. Toisin sanoen koikkeri nautitaan sellaisenaan. Rakin voi raahata kehään aivan pystymetsästä. Kuten Aian. En silti väitä, että seisomisen ja pannasta taluttamisen opettelusta olisi ollut haittaa.

IMG_1325

© Kaisa Suominen

Oli hyvä, että myös Ansku Oulusta sattui ilmestymään paikalle. Ansku paitsi tsemppaa myös pursuaa hyviä vinkkejä. Kun jopa näyttelysäännöt ovat hakusessa, jokainen tipsi on tarpeen.

En ole aiemmin päässyt pohtimaan, mitä ERIn kanssa tehdään. Kiersin kehää, kun käskettiin. Kipitin ulos, kun poistumisen aika koitti. Aia oli silminnähden hämillään, mutta aivan kelvollisesti se esiintyi. Se handlasi kopeloinnin ja lähestyi tuomaria tyypilliseen tapaansa hyppäämällä vasten tuttavallisesti. Olen iloinen, että saimme lisäaikaa parrasvaloissa, sillä petrasimme selvästi toisella kierroksella. Hihnaakaan en enää roikottanut rumasti.

mv6

© Suvi Tyynismaa

Näin tanskalainen Svend Løvenkjær saneli:

”Very nice type. Good size. Good feminine head. Needs to fill out under the eyes. Very nice ears and earrings. Very good topline and tailset. Enough bone. Good rib cage. Very nice coloured coat. Moves freely.” ERI NUK1

Anoppi oli oikein tyytyväinen. Aialla taisi mennä hyvin.

mv2

Maailman nätein nuori neitikoikkeri kyttää voileipää. © Suvi Tyynismaa

Minusta Aia on kaunis, mutta mitä minä mistään tiedän. Oma koira on oma koira, ja kai hurtta oppii miellyttämään silmää, kun sitä tuijottaa päivästä toiseen. MV-tuomarin mielipidettä voinee kuitenkin pitää arvokkaana objektiivisena arviona. Että on se. Perin kummallista.

mv4

© Suvi Tyynismaa

kuva (3)

Sen verran hellyin, etten ajanut sitä pois sängyltä raskaan reissun jälkeen. ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s