Puoli vuotta

Hyvää puolivuotispäivää risa polveni: Kuvankaappaus 2015-4-7 kello 20.31.50 Kisoihin en ole asettanut mitään tavoitteita tai paineita. Luovuin viime kuussa ajatuksesta päästä arvokisoihin. Paitsi, että oma hyvinvointini parani, päätös oli oikea myös Jenten kannalta. Olen käynyt yhdesti Jenten kanssa ratatreeneissä. Jalka oli kipeä, ja se pänni. Ystäväni ibuprofeeni kuitenkin auttoi, ja juoksin ensimmäistä kertaa sitten polviäksidentin, juoksin niin lujaa kuin pystyin – se ei varmaan ollut kovin lujaa, mutta se oli ensimmäinen onnistuminen koko polviongelman aikana. Juoksin myös Jenteä jäähdytellessäni mäen päälle ja sieltä alas. Sekin tuntui upealta. Oli upeaa juosta illan pimeydessä ilman, että sattui. Rytmi ei tietenkään löytynyt radalla enkä odota sen löytyvän kisoissakaan. Valssit ovat niin kömpelöitä, että niitä en toivottavasti joudu tekemään. Rajojani en tunne. Tahdon nauttia viimeisistä kisastarteista, joita Jenten kanssa voimme tehdä. Sen aion tehdä.

En ymmärrä, missä välissä ihmiset kuntoilevat, kuntouttavat polviaan, ehtivät tehdä jotain oman hyvinvointinsa eteen tai edes suoriutuvat kaikesta siitä, mistä pitää suoriutua. Minun arkeeni ei koko elämä mahdu eikä mahdu tämä blogikaan. Arki on työtä, työtä, lapsenhoitoa, työtä ja nukkumista. Työhön on helppo uppoutua. On helppo olla tekemättä mitään muuta. Helppo uppoutua ja unohtaa kaikki muu. Polveani en ole pilannut ainakaan harjoittelemalla liikaa, päinvastoin. Koska en ole muutakaan keksinyt, otin päiväohjelmaani hyötyliikuntapyöräilyn. Parikymmentä kilometriä kertyy päivittäin, välillä on viidentoista kilon punnus tarakalla. On sekin jotain, kun muuta ei ole. Nyt minulla on pyörä ja auto, ja olen todella iloinen siitä, että voin liikkua. Kiitos Nissanin, Helsinki lakkasi olemasta suuri.

Pääsiäisen jälkeen hiihdin viikon Perämeren viimeisillä hangilla tunnin-kaksi päivässä. Ihmistä ei ole tarkoitettu asumaan Helsingissä. Ei ole. Ihmisen kuuluu hiiihtää. Polvi on ollut hyvillään. Vielä paremmaksi sen teki fyssarin käsittely. On hienoa nähdä muutos koiran kropassa, mutta vielä hämmästyttävämpää on nähdä se omassani. Pelkällä reiden käsittelyllä lähti selkäkipu sen sileän tien eikä ole palannut. Ei ihme, ettei ole jalka noussut, nyt se nousee kahta paremmin.

Ai niin. Aialla alkoi juoksu. Kolme kuukautta odotettua aiemmin. Jaiks! Toinen jaiks on se, että puolentoista kuukauden päästä on taas muutto edessä. Jaksaa, keveysti jaksaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s