Aia tapasi Lokin. Nyt odotetaan ja toivotaan parasta.
Ei ole mikään jymyuutinen, että urosvalinnassa päädyin kuin päädyinkin Lokiin. En muista, milloin ajatus pulpahti alun perin mieleen. Ainakin kaksi vuotta sitten Aian pentukesänä ennen ensimmäisenkään sukutaulun vertailua olin sitä mieltä, että tuota urosta käytän, jos se joskus on mahdollista. Katsokaa vaikka itse yksikin agilityvideo Lokin omasta blogista, niin ymmärrätte viehätyksen. Agility ei tietenkään ole koikkerin jalostuksessa millään tavalla oleellinen asia. Oleellista on kuitenkin se, että jos koiralla on pokkaa tehdä töitä Lokin tavalla, monen tarpeellisen palikan on oltava pääkopassa kohdillaan. Terveysasiat ovat Hollannista lennätetyllä viimeisen päälle kunnossa.
Parin vuoden aikana oleelliset asiat ovat loksahtaneet paikoilleen. Aian terveystulokset ovat moitteettomat. Typystä on kasvanut tervejärkinen ja älyttömän kiva koikkerineito, mikä oli jalostuskäyttöpäätöksen viimeinen sysäys: aianlaisia mukuloita tohtisin maailmalle rinta rottingilla lähettää.
Siinä sitä sitten mietittiin, että mikäköhän koira parhaiten täydentäisi Aiaa. Onneksi apua ja tietoa koikkerin jalostuspäätöksen tekemiseen on tarjolla eikä valintojen äärellä tarvitse seisoa yksin. Eri urosvaihtoehtoja on pyöritelty ees sun taas viimeisten viikkojen aikana aivan kyllästymiseen saakka. Mutta ei siitä sen enempää, kun lopputulos seisoo komeana yllä.
Ulkonäkö oli vähiten tärkein asia puolisoehdokkaita punnitessani. Siitä huolimatta on sanomattakin selvää, että tässä yhdistelmässä myös ulkoiset seikat osuivat paremmin kuin kohdalleen. Pariskunta on niin nätti, että ihan itkettää.
Odottaako Aia? Saadaanko koikkeritaivaalle liitämään uusia lokinpoikasia? Onko heitä yksi, kaksi vai kenties vaikka kuinka monta? Kulkeeko vanhempien kauneus jälkipolveen? Saadaanko menoa ja meininkiä, tulta ja tappuraa? Onko tiedossa jotain aivan muuta? Kuka rohkenee ottaa elämänsä haasteen vastaan ja olla aktiivinen koti aktiiviselle pennulle?
Näihin kysymyksiin saamme vastauksia juhannuksen tienoilla, kun ehkä-pentujen olisi määrä syntyä täällä kotona Helsingissä. Rekisteröinnistä vastaa Chirpy-kennel eli Anoppi. Selvyyden vuoksi pennuista kiinnostuneiden yhteydenotoista vastaan kuitenkin minä eli Sanna Koivuranta (karjasanna@gmail.com, 0409639250). Kuvien ja videoiden lisäksi yhdistelmää FI MVA HeJW-11 Harm v.d. Schoonheden x Chirpy Supernova voi tiirata KoiraNetissä.
On ihan pakko jakaa vielä yksi Tainan löytö vuoden 2013 Agirodusta. Jo ensitapaamisellaan Aialla ja Lokilla synkkasi välittömästi: