Kotikonnuilla

Oulu. Dumppasin Pätkän mummolaan ja nautin olemisesta. Saunoimme Sennin luona molempina iltoina pitkän kaavan kautta. Mutakakkua ei tietenkään unohdettu. Se on perinne. Lauantaina ripsautti hieman vettä. Onneksi oli Anopin jättiteltta. Repun pohjalle olin tunkenut toppatakinkin. Kisaamisen lomassa istuimme kuin tatit katsomossa. Ja sitten, kun emme enää jaksaneet, siirryimme livestreamin pariin legendaarisen Järvigrillin kautta. Otin porilaisen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Käärepaperikin tuoksui samalta kuin lapsuudessa. Liikutus. Sunnuntaina helotti, mutta olimme viisaampia kuin koskaan aiemmin: meillä oli mukana aurinkorasvaa. Jatkamme kesän viettoa yhtä valkoisina kuin tähänkin saakka. Veikkaus Oy kustansi reissun muonituksen. Suomeen saatiin hienot mestarit, onnea kaikille!

Viikonlopun ohjelmistoon kuului mainostamani cavalieriperheen esiintyminen lauantain joukkueradalla. Kuuroista töpselikuonoista ensimmäisenä kaahaili Fasu. Voi nauru, että se on edelleen aivan samanlainen kuin ennen. Fasu painattaa menemään rivakasti siitä huolimatta, että täyttää marraskuussa kymmenen vuotta. Jos joku voi sanoa cavalierinsa lähteneen lapasesta, niin Senni todellakin voi.

Pinserin päästä radalle kirmasi seuraavassa polvessa Jente. Ai että, miten hienolta tuntui tehdä ensimmäinen ehjä ratasuoritus sitten polvivamman. Vaikka Jente ei enää kuule, vaikka rata ei ollut helppo. Olen ehkä hidas köntys, mutta vihdoin olen valmis kisaamaan. Voi sitä onnen määrää, kun olimme joukkueemme arvoisia. Ainolle tulokseksi kymppi, Pinnalle rima, Jentelle muurinpalikka ja Hunnille väärä rata. Ei mennyt optimaalisesti, mutta nopeus olisi riittänyt mihin vain. Sellaisessa joukkueessa on upeaa kisata.

Vuoden päästä olen paremmassa juoksukunnossa kuin nyt. Tuli sellainen jännä ajatus, että kun opimme lukemaan toinen toisiamme ilman ääntä, Jente saa sen sekunnin kiinni, joka nyt jää uupumaan. Tämä voi tapahtua, koska hidastumaa ei varsinaisesti vielä näy, ja jos Jente pysyy yhtä hyvässä kunnossa kuin äiteensä.

Itkemme Sennin kanssa suuria kyyneleitä hartaasti ja pitkään, kun jonain päivänä menetämme tämän linjan, nämä cavalierit, viimeiset laatuaan. Mikään ei voi korvata sitä tunnetta, jonka agilitystä saa, kun yhteistä matkaa yrittää taivaltaa pomppivan pallopään kanssa.

2 thoughts on “Kotikonnuilla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s