Case closed

Oli Murun kitalakihalkiokontrollin aika: haava on parantunut erittäin hyvin, eikä kovan puremisen rajoitteelle ole enää tarvetta. Muru syö pääasiassa pehmeää kotiruokaa, mutta tänään annan ihan luvan vuoksi nappuloita nakerrettavaksi. Murun arkinen taivallus ei muuttunut merkittävästi. Merkittävää on se, että leikkauksen ansiosta Muru on niin normaali kuin koikkeri voi olla. Juhlan paikka. Eläinlääkäri kommentoi Murun purennan olevan tällä hetkellä priimaa.

Muru leikattiin 13-viikkoisena, kun se painoi tismalleen saman verran kuin Aia samassa iässä eli tasan neljä kiloa. Säkäkorkeutta oli 26,5 senttimetriä, sentti vähemmän kuin Aialla. Kaksi viikkoa myöhemmin paino on viisi kiloa ja säkäkorkeus 28 senttimetriä. Halkiohaava ja purenta kontrolloidaan vielä kulmahampaiden puhjettua, mutta nyt melkein 16 viikon iässä Muru voi jatkaa elämäänsä normaalina koikkerina.

Suomalaisessa koirayhteisössä pitää olla toisinajattelija, jotta halkionkorjaukseen ryhtyy. Murun tarinan avulla ymmärrän, mitä muuan eläinlääkäri tarkoitti sanomalla, että osa halkiopennuista lopetetaan turhaan. Murun matka on ollut omistajan näkökulmasta helppo. Kun olen nähnyt, miten vähän Muru on kärsinyt halkiosta, en ymmärrä lopetuksen perustelua kärsimyksen välttämisellä. Ehkä kyse on tiedon puutteesta, oletuksesta, että koiran elämänlaatu on surkea, jos nielusta löytyy kunnon vekki. Ratkaisu edellyttää toki sitä, että halkio on riittävän lievä. Kaikkea ei voi korjata. Ei tietenkään voi.

Halkioon liittyviä komplikaatioita voi toki myös pelätä, suurennellakin – jokaiseen elämän osa-alueeseen liittyy riskejä, ja on omasta asenteesta kiinni, antaako niiden vaikuttaa ratkaisevasti päätöksentekoon. Epävarmuus pennun kohtalosta ja ajatus pennusta luopumisesta ovat toisille liikaa. Tällöin lopetuspäätös on helppo perustella inhimillisillä syillä: aikaisen lopetuksen avulla voi välttää kiintymyksen syntymisen koiraan ja mahdollisen luopumisen aiheuttaman tuskan. Toisaalta, jos kykenee arvottamaan omat tunteensa toissijaisiksi asioiksi, voi toimia mahdollisuuden antajana. Niin minä Muruun suhtauduin. Jos Muru olisi kuollut, se olisi minun puolestani saanut kuolla. Koira elää hetkessä. Ei koira mittaa elämisen arvoa sillä, elikö se kolme kuukautta vai kolmetoista vuotta. En minäkään. Toisessa vaakakupissa painoi suuri mahdollisuus elää.

Jos joku harkitsee koiramaailman lopetusnormien paineessa halkion leikkaamista, annan tsemppaavan viestin: jos pentu voi syödä vaivatta jonkin tyyppistä ruokaa ja paino nousee normaalisti, prosessi ei ole vaikea. Letkuruokintasysteemejä en pidä järkevänä. Murulla leikkauksesta toipuminen sujui helpommin kuin aikuisilla koirilla. Parina päivänä Muru söi ruokansa normaalia hitaammin. Muuten Murun käytös ei poikennut normaalista koko aikana.

Pennut ovat hurjan sopeutuvaisia. Kaikkein vaikeinta Murun tötterön hyväksyminen oli Moralle, joka ei pystynyt sietämään kauluria ensimmäisen viikon aikana. Muru hillui ja ilakoi eikä tajunnut, mikä muita siinä niin kovasti ärsytti. Muru juosta viiletti niin kuin kauluri olisi aina ollut osa koiraa eikä törmäillyt tai tökännyt koppaa mihinkään leikkauksen jälkeisen ensimmäisen iltavillin jälkeen. Ensin ajattelin, että koikkeri saisi ikuiset suun kopeloinnin traumat huuhtelusta, mutta niin vain pentu tottui siihenkin. Hampaiden katsomisen pelkoa ei ole.

Pennun pulloruokinta oli ehdottomasti raskain vaihe. Siihen en ryhtyisi toista kertaa, jos tietäisin halkiosta. Katsoisin niin tarkkaan, että löytäisin. Jos pentu sen sijaan imisi itse, en epäröisi kirurgisen vaihtoehdon valintaa.

Kun koira saa pentuja, on aina vaarana, että joutuu pitämään vammaisen pennun itse. Minulla ei ole ollut aikomusta eikä halua pitää Murua itselläni. Minulla on jo kolme koiraa, eikä koikkeri ole rotujen kärkikahinoissa siinä vaiheessa, kun joskus alan uutta koiraa harkita. Muru on takiainen, joka tarttui takkiin silloin, kun sitä vähiten ajatteli. En jaksa vaivata päätäni Murun tulevaisuudella, vaan lähden hallille Murun kanssa. Muru on putkihullu jo nyt.

Muru on rauhallinen sylikoira.

Murun ryökäle menee sohvalle, vaikkei saisi.

Muru mahtuu tarvittaessa edelleen pieneen tilaan.

Koikkerin koikkerinarvoinen paikka. Murun tärkeimpiä tehtäviä on vahtia astioita (huom! puhtaita astiota).

Pörröpää matkustaa eläinlääkäriin.

Muru odottaa eläinlääkäriä saapuvaksi. Lääkärissä on kiva käydä. Muru on käynyt kolmesti.

Murun ahneudella ei ole mitään rajaa. Rauhoituksen jälkeen bussipysäkillä Muru omii roskan ja pitää sitä kovin tärkeänä.

Advertisement

Still alive

Murun leikkaus onnistui erinomaisesti. Murun lääkäri oli innoissaan: Terveitä 13-viikkoisia halkiopentuja tuskin kävelee joka päivä ovesta sisään. Halkio saatiin ommeltua koko matkalta kahdessa kerroksessa. Halkion alkupäässä oli niukempi kohta, mutta apuviiltojen avulla kudosta oli lopulta enemmän kuin tarpeeksi.

Muru on toipunut älyttömän hyvin. Lainkaan kipeältä se ei ole vaikuttanut. Mitään oireita ei ole ollut. Muru on ollut normaali itsensä, nukkunut päivät ja juossut illat. Murun hoitaminen on todella helppoa. Ainoa rajoitus on ehdoton kovan puremisen kielto. Siksi Muru menee kaikkialle koppa päässä. Kauluri on todella hyvä etenkin ulkona: se torppaa sopivasti kaiken pienen syötävän. Muru tulee kypäränsä kanssa hienosti toimeen ja kiusaa sillä muita koiria. Mora pelkää kauluria ja Krum ei voi sietää koko pentua muutenkaan. Muru ei tietenkään tajua, mikä toisia vaivaa.

Muru ei ole hotkinut ruokaansa samalla tavalla kuin aiemmin, minkä vuoksi tehostin kipulääkitystä kaiken varalta kahtena päivänä. Palloksi se on itsensä kuitenkin joka kerta syönyt. Antibiootit katoavat makkaran mutkassa murumaiseen tapaan. Syömisen jälkeen haavaa hieman kutittaa. Ainoa ikävä asia tällä hetkellä on se, että haava pitää ruiskuttaa syömisten jälkeen suuvedellä. Kukapa siitä tykkäisi.

Olen yrittänyt opetella elämään sen asian kanssa, että Muru jäi sittenkin henkiin. Ajatus on vieras, kun on kolmetoista viikkoa odottanut, että toinen kuolee. Enää ei tarvitse toivoa, että Murusta löytyisi jotain muutakin vikaa. Nyt toivotaan, ettei löydy.

Jos toipuminen etenee yhtä hyvin kuin on alkanut, tämä oli sitten tässä. Iso vaiva, aika yksinkertainen juttu. Mitään riskejä ei oteta. Vaikka Muru lepää tottuneesti päivisin, en uskaltanut jättää Murua moneksi tunniksi yksin keksimään jäynää, joten Senni huolehti Murusta. Sennin luona, jossa Muru on ollut paljon, on Murun toinen koti. Senni muutti Helsinkiin sopivasti luovutusiän jälkeen. Muru on ollut usein Sennillä hoidossa, jolloin olen saanut hengähtää. Se on tullut tarpeeseen.

Koska Murun hengitysteissä ei ole enää reikää, Muru sai hajuaistinsa takaisin. Sisäsiisteyden opettelu on ottanut takapakkia, sillä ulkona on niin mahdottomasti hännän hurjaa heilumista aiheuttavia hajuja. Vähemmästäkin keskittyminen herpaantuu. Välillä aivastuttaa, kun nuuskuttaa jotain voimakasta liian nopeasti liian läheltä. Muru ei ole ennen voinut latkia kunnolla juoksevia nesteitä, ei siis vettäkään. Juodessaan oudolla tyylillään Muru luovuttaa edelleen nopeasti. Juomiseen liittyy selvästi ikäviä mielikuvia.

Muru on käynyt maalla. (c) Senni

Muru tapasi Murun. (c) Senni

Muru kutsui vasikoita leikkiin (eivät lähteneet). (c) Senni

Muru on matkustanut Fasun kanssa. (c) Senni

Muru on kiihdytellyt Sennin kanssa (c) Senni

Muru näyttää pesukarhulta.

Leikkauksen jälkeen Muru oli vähän pihalla.

Muru on leikkinyt.

Muru on löytänyt koikkerin arvoisen koikkerinpaikan.

Muru on saanut maitoa.

Yksi monesta Murusta.

Terve halkiopentu

Kiitos kaikista kommenteista täällä blogissa ja Facebookin puolella kysymykseen, johon olen yrittänyt löytää oman maalaisjärkisen vastaukseni. Muun muassa Laura M puki kommenttiinsa meidän fiiliksemme. Vaikka Muru on kennelmaailmalle hyödytön otus, joka ei tuota rahaa, pentuja, mainetta eikä kunniaa, en ole ollut valmis lopettamaan sitä ihan tuosta noin vain. Vaikka kitalakihalkiopennun syntymä ei suoranaisesti kerro mitään jalostusvalinnoista eikä koirien laadusta, harva kasvattaja sellaisia pentuja esiin tuo. Kehitysvammaisia pentuja syntyy väistämättä silloin tällöin ja niistä pitää osata luopua tarvittaessa. Murun kaltaisiin rajatapauksiin on kuitenkin vaikea valmistautua. Muru ei ole ensimmäinen vammainen pentu, jonka olen antanut elää.

Yllättävimmät kannanotot olen kuullut ei-koiraihmisten suusta. Oletin, että ihmiset, joiden elämässä koirat eivät ole kiinteästi mukana, olisivat kaikkein kriittisimpiä Murun suhteen. Nämä ihmiset ovat kuitenkin nähneet ehkä eniten valoa Murun tilanteessa: he ovat antaneet elämälle arvon itsessään. Sen sijaan kustannuskysymys on vaikea. Totta kai se on, ja koko kysymys on epäreilu, kun tapaus ei ole omakohtainen.

Kun lopulta havaitsin halkion, lähdin selvittämään Murun vaihtoehtoja. Jos ihmisiä korjataan, miksei koiriakin. Asetin oman kipurajani Murun hoidon hinnalle. En ole erityisen kiintynyt Muruun kenties siksi, että olen joka vaiheessa ollut viemässä sitä viimeiselle matkalleen. Eläinlääkäreiden mielipiteillä on merkitystä. Pentutarkastuksen tehnyt lääkäri oli optimistinen, ja Muru palasi kotiin.

Haluan painottaa, että Murun tuomitseminen kuolemaan on helpompi päättää pentua näkemättä. Ei hempeilyn takia, vaan siksi, että jokainen Murua seurannut tajuaa, että kyseessä on terve halkiopentu. Muru ei ole sairas eikä Murun vamma vaikeuta sen normaalia elämää tällä hetkellä.

Etsin eläinlääkärin, joka oli perehtynyt aiheeseen ja leikannut kitalakihalkioita. Helsingistä sellainen löytyi helposti. Jokainen halkio on yksilöllinen, kuten hoitokin. Murun halkio ei näyttänyt kovin hankalalta, ja se sai kuva- ja puhelinkonsultaation perusteella leikkaussuosituksen. Liitännäissairauksia ei varsinaisesti ole. Pään tomografiassa voidaan havaita muitakin anomalioita. Halkio saattaa näyttää pienemmältä kuin se todellisuudessa on. Asian kliininen merkitys on pieni, jos halkio saadaan suljettua. Halkiokoirilla on myös perussesseä useammin sisäkorvan tulehduksia. Halkiopennun purennan kehittymistä on tärkeä seurata, sillä yläleuka voi vamman vuoksi kehittyä alaleukaa hitaammin. Halkio korjataan noin kahdentoista viikon iässä. Suurin hankaluus liittyy yleensä elämiseen kolmikuiseksi asti. Murulla ei tätä ongelmaa ole ollut.

Leikkausta edeltävällä käynnillä selvitetään, onko pentu leikkauskuntoinen. Lisäksi pentu rauhoitetaan, jotta kitalakihalkio päästään tutkimaan kunnolla. Olen ollut hankala asiakas, sillä rahalla on minulle merkitystä ja olen halunnut selvittää hinnan jokaiselle skenaariolle ennen hoitolinjan päättämistä. Murulle ei ole ollut tarkoitus tehdä ylimääräisiä tutkimuksia, vaan pentu leikattaisiin hyvän yleiskunnon perusteella.

Tämänviikkoiselle pre-käynnille olin jo raivannut Murulle tilaa pakastimesta. Murun purenta on muuttunut kahden viime viikon aikana niin että yläleuka on nyt pari millimetriä pidempi kuin alaleuka. Koska Murun kova kitalaki on silmämääräisesti täysin ehjä ja purennan vikasuunta epätyypillinen halkiopennulle, suurella todennäköisyydellä purenta ei liity halkioon, joskaan sen mahdollisuutta ei voi poissulkea. Eläinlääkärin arvion mukaan Murun purentavirhe on tällä hetkellä lievä ja se voi hyvin parantua – tai sitten ei.

Päätös oli vaikea. Onneksi Senni oli mukana. Yhtä lähellä kuolemaa Muru ei ole vielä käynyt: Eläinlääkäriasemalla pidin vielä pikapalaverin Anopin kanssa. Päätimme antaa Murulle mahdollisuuden, ja Muru herätettiin. Leikkaus on huomenna maanantaina.

Jos kaikki menee kuten pitää, Murun kitalaki paranee virheettömäksi. Kaksi ensimmäistä viikkoa Muru elää kaulurielämää ja on ehdottomassa kovan puremisen kiellossa. Pahinta mitä voisi tapahtua, on se, että halkio räpsähtäisi uudelleen auki. Muutaman kuukauden päästä nähdään, korjautuiko kitalaki ja paraniko purenta. Saa pitää peukkuja.