Parasta vuodessa

Hellepäivistä nauttiminen on sydämen asiani. Lämpö tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia tehdä ja elää. Ei varmaan tarvitse korostaa, että nämä kelit ovat niitä, joissa viihdyn kaikkein parhaiten.

Vapaapäiväryppään merkeissä olemme viettäneet aikaa kotipihassa, uineet, ulkoilleet, grillanneet, savustaneet ja käyneet Korkeasaaressa. Välittömästä läheisyydestä puuttuu ainoastaan uimapaikka koirille, mutta muuten arkinen sijaintimme ei ole pöllömpi kesänviettoa ajatellen.

Sunnuntain retkelle oli koko perhe tervetullut. Kaikki käyvät Nuuksiossa, niin mekin. Lähdimme liikkeelle heti aamusta. Kipitimme seitsemän kilometrin reitin. Koirat joutuivat olemaan hihnassa, mutta pääsivät uimaan aina, kun mahdollista, eli viisi kertaa. Koikkerin vesipalikka näyttää löytäneen paikoilleen. Pätkä käyttäytyi hyvin. Makkaranpaistoineen retkeen kului nelisen tuntia. Sielu lepäsi, mieli rentoutui. Ei ole parempaa.

Kuvia näpsi Hirvosen Saara:

vmwTImc2BWCp0DQjgnpuUU39PS2D9UyOBdwYmomBZAE,aboEzi9npfzzgW01yGSyNnyd1psHROui9uz_5gp8tt8

”Jente!”

KwKHjZW9dxEbylmTuQwfFoV58ivmQtdymbStOAln_Iw,TKTJoz4pyCJJPEIW5nnD0WBzykhzM3-rn8yur8fhIUs Emw6wUXiv_-DaUOxep0uDuFC85nGDMrZmfWlpUFVKjM,WImSj_tjHSLw6PDChIFv4gk8e6JaT0Oolh0Zanx72UkPPgMWDXH9jp318N7QFJeklOWnn9n_82LLHY3U9bWjRY,ecM8jaFPe-P7e8Ry_w7RgxwZN60hdL7taIrweLk8a20 4yjogioJ6d5a5CLkZFGQ6nYk4A--HZwYvt4ChgjFK2k CgOtGl0yrIn91SVAjyHDCCZnWC-jdzSbb5Y2UTr2yREXyJEcwLHb6H_FMOwfRF05BKYtJRryN8i3RbJRjn4Wnswc7fsn24DbcLyC4T_osM5wA8xywkplj-2PCh9id7-3o,a8saIIOC58eMOkWuf66qzAOSDoeDpkNdEoReH-IY2LsA9IncJzxGpDR9zB-VR6xvtJM5dPgyZVyghp9usRi1A8,l8KQ8CNAQX3G0TZZU4BrjkQ5PwGraL07BCiOPA3VSCYLTk_hyeeEeWokn0pfVVOuRIkSjSTnDWTG-FYuhpPfbA

Katso ikkunasta paistaa aurinko

Kuva piirtyy tajuntaani. Ennen siinä oli nuori ja kiinteä Jente, tomera Eo ja Neleh sellaisena kuin Neleh aina oli, Nelehinä. Nyt on jäljellä pörröinen kaksikko: Jente on alkanut roikkua, Eo ikääntyy jylhästi.

jentejaeo

Surruuttelin turkit taloyhtiön roskikseen. Ei niitä muuten kehtaa viedä viikonloppuvieraiksi. Jente nuortui silmissä. Alkoi näyttää siltä Jenteltä, jonka tunnen.

sunijaaia

Kuvat ovat tuttuun tyyliin Lea Nissiseltä, kiitos! Tampereen-pyörähdyksellä Aia kävi tutulla kentällä, Tallilla, treenaamassa. Tykkäsi, lähti maata kiertävälle radalle. Ensi viikonloppuna on Jenten vuoro.

Iso jo

IMG_2018 IMG_2023

Oprin pikkupöksyt ovat päässeet käyttöön. Aialla alkoi juoksu.

IMG_2029 IMG_2032 IMG_2012 IMG_2044 IMG_2063

Olisin voinut kammata korvakorut edustaviksi kuvaa varten. Kampa on jo pakattu. Se siitä.

”Tuo ainakin on mini”, tokaisi tuomari veljiä mitatessaan. ”Mittaa”, sanoin. Metallitanko jäsähti 37 senttimetriin.

Vitonen, kielto, vitonen, kielto ja 75 virhepistettä

IMG_0014

Joukkue Cavalat Agirodussa vuonna 2013.

Aivan mieletön agilitykarnevaali takana! Siinä on meidän mahtava joukkueemme: kisan kolmastoista, meidän ensimmäisemme. Radalla oli monta täpärää kohtaa. Sai juosta koko huvin edestä. Ei koiraa kirittäen kuten toivoin, mutta henkensä hädässä sentään.

IMG_0024

Eo, Jente, Fasu ja Neleh.

Nelehin jalka nousi koreammin kuin treenihallissa. Neleh oli helppo ja luotettava itsensä. Toinen sukupolvi oli sitä mieltä, että agility on kivaa ja kontaktipinnat tehty loikittaviksi. Fasun suunta oli yllättäen täysin oikea. Fasu on niin monesti painellut mihin sattuu, että tätä rataa kelpaa ihastella. Eo-parka joutui kärsimään. En yksinkertaisesti jaksanut juosta helteessä esteeltä esteelle enää toista kierrosta. Joukon kisakuntoisin alias Jente teki Esalle källin. Of course olikin monessa kohtaa off course.

Perjantaina jonotimme hötkyilemättä tunteroisen ilmoittautumisessa. Ihmismassa oli täynnä raivoisaa kihinää. Hätähousuetuilijat kiilasivat kanssakilpailijoiden eteen. Edes yhdentoista Agirodun kokemus ei takaa kauniita käytöstapoja. Paistattelimme päivää aivan rauhassa siinä uskossa, ettemme jää kisan ulkopuolelle. Emmekä jääneet. Saavuimme radalle sopivasti omaan privaattitutustumiseen. Pari minuuttia riitti mainiosti: Fasu teki nollan.

Esa ei taaskaan ehtinyt, joten sain kunnian ohjata Krumia. Olin onnesta mykkyrällä. Koitti päivän extreme-osuus. Eikö ole niin, että vain luuserit katsovat päivän sääennustuksen etukäteen ja lähtevät matkaan vaihtovaattein varustautuneena? Kyllä kesä kuivaa oli mottoni. Tähän myrskyyn ei pelkkä kesä riittänyt. Alkujärkytyksen jälkeen oli ihan hauskaa olla täysin märkä. ”Lits, lots”, sanoi kenkä, kun pähkäilin Krumin kuvioita vesiputous ohimojani pitkin juosten. Numerolappukin liukeni Teivoon.

Odottelu kaatosateessa ei Krumia hetkauttanut. Taivas lopetti sylkemästä ennen starttia. Poloinen poikaparka ei mahtanut mitään hitaalle ohjaajalle. Tunaroin viikonlopun lähdöistä kolme olemalla lötkö silakka. Kepeillä Krum oli jo niin sekaisin, että silmät pyörivät päässä ja kuola lensi kaaressa.

Pätkä oli yökylässä. Saa mennä toistekin. Elo oli yhtä suurta juhlaa. Väitän vakavissani, että yökyläilyn seuraus oli upeasti sujunut Jente-viikonloppu. Niin vähillä unilla, pitkillä päivillä ja alati muuttuvissa olosuhteissa en keksi muuta syytä. Olin rentoutunut, otin riskejä, pysyin suunnitelmissa ja onnistuin vaikeissa jutuissa. Jente oli luotettava kuin Neleh konsanaan. Viikonlopun aikana hermot lepäsivät. Jossain vaiheessa istuimme aivan tylsistyneinä teltassa sateen ropinassa. Sellaisista toimettomuuden hetkistä minä nautin.

Teimme Jenten kanssa agilitytaipaleemme hienoimman radan FAO-karsinnassa. En varmistellut mitään. Ohjasin juuri niin kuin piti. Etenemisnopeus kontaktiradalla oli tasan viisi metriä sekunnissa. Viisi. Cavalierin kanssa. Sanon sen vielä kerran, koska on tasan ensimmäinen ja todennäköisesti viimeinen kerta, kun pääsemme Jenten kanssa sellaisiin lukemiin. Viisi. Viisi koiraa sadastaviidestäkymmenestä teki viidellä alkavan etenemän. Jenten tapauksessa vain rima teki preesensistä konditionaalin. Kaikki tietävät, että agilityssä konditionaali on todella kaukana preesensistä. Kisan nopeimman vitosen voi halutessaan laskea meriitiksi. Lohdutuksena.

Aikatauluilla ei ollut mitään merkitystä, kun napitimme kisapaikalla koko päivän. Nukkumaan ehtii eläkkeelläkin. Lauantain 15-tuntisen kisapäivän jälkeen vahtasimmme tietysti agilityvideoita ja mussutimme suklaakakkua Fasun nollan kunniaksi. Siinä vaiheessa jutut olivat todella väsyneitä ja hysteerisiä. Olimme kaikki yhtä mieltä: kyllä meillä on hienot koirat. Ei ole parempaa tapaa buustata joukkuehenkeä seuraavan päivän hupsuttelukisaa varten.

Muistelen pirteää joukkuettamme haikeudella. Sama kokoonpano starttaa tuskin koskaan. Neleh ei ole silmämääräisen ikäloppu, mutta sen perussairaus on yhtä totta kuin toista viikkoa sitten kuullut ensimmäiset yskäisyt. Sivuäänilöydös tehtiin kolme vuotta sitten. Ei pitäisi olla suuri yllätys, että sydänlääkitys tulee ajankohtaiseksi reippaasti yhdettätoista vuottaan käyvällä cavalierilla. Nelehin alkaa olla aika saada päivittäinen tabletti, joka on muistutus siitä, ettei hyvä ystävä ole ikuinen. Tiedän, mikä vääjäämättä lähestyvä lopputulema on. Olimme onnekkaita, kun kaikista vaivoista huolimatta koiramme pystyivät tänä vuonna yhdessä hetkessä osallistumaan kisaan kokonaisena tiiminä.

Lopussa seisoo koikkerikevennys. Koikkeripentuja oli Ylöjärvellä hirveästi – en pysynyt laskuissa mukana! Tässä Superit © Hanne Tamminen:

Neljä viidestä eli Veea, Ego, Aia ja Dave.

Neljä viidestä eli Veea, Ego, Aia ja Dave.

Ja jälleen, kun kalustoa tarvittiin, Tytti pelmahti paikalle koikkeristeja hellimään:

_full-1

_full-3

_full-5

_full-6

_full-4

_full-2

_full-7

_full-8