Sataa lehtiä

Jos joku ei ole huomannut, blogi on jäänyt vähän kerrassaan taka-alalle. Kun agilityharrastus hiipuu, en näe blogillekaan tarvetta. Olen harkinnut koko blogin hautaamista, mutta antaa sen vielä olla. Päivittelen hiljakseltaan, jos ehdin ja jaksan. Ei kannata toivoa liikoja. Elämä on täynnä kaikkea muuta paitsi koiria.

En ole saanut aiemmin julkaistua blogin puolella Murun videota, jonka kielenkäyttö vei siskoni yöunet. Tässä se tulee:

Syksy kukoistaa vielä. Poikkeuksellisesti tänä vuonna yksikään koiristamme ei kuollut lokakuun toisena päivänä. Polvivammastani tuli kuluneeksi vuosi. On surullista huomata, että aikaa on kulunut jo vuosi. Vuosi siitä, kun agility lakkasi olemasta merkityksellistä. Sanon vielä harrastavani agilityä, mutta agility ei merkitse enää mitään. Polveen sattuu toisinaan, mutta se ei vaikuta elämään kovin paljoa. Huonon jalan nilkka on ongelmallisempi. Nivelsiteet nyrjähtävät vähintään viikoittain, mikä rajoittaa liikkumista aika paljon. Maatessani viime marraskuussa Töölön alaraajamagneetissa valitsemaani radiokanavaa kuunnellen en voinut olla ajattelematta, miten onnekas olen synnyttyäni Suomeen. Kahden päivän sisällä leikkaukseen ja toipuminen saattoi alkaa. Polvesta ei koskaan uutta tule, mutta varsinkin muistellessani viime talvea, olen onnellinen siitä, että voin kävellä, olla ja tehdä.

Esa käytti Krumin luonnetestissä, josta saaliina oikein krumimaiset +144 pistettä:
Toimintakyky: +1b (kohtuullisen pieni)
Terävyys: +3 (kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua)
Puolustushalu: +3 (kohtuullinen, hillitty)
Taisteluhalu: +2b (kohtuullisen pieni)
Hermorakenne: +1b (hermostunein pyrkimyksin)
Temperamentti: +2 (kohtuullisen vilkas)
Kovuus: +1 (hieman pehmeä)
Luoksepäästävyys: +2b (luoksepäästävä, hieman pidättyväinen)
Laukauspelottomuus: ++ (laukauskokematon)

Mora kävi terveystarkeissa. Sydämen, silmien tai polvien osalta ei löytynyt moitteen sijaa. Kyynärille Kennelliitto merkitsi 0/0, lonkille A/A ja selälle LTV1. Pentuprojektille tulokset näyttävät vihreää valoa. Ehkä Esa (Outi) pian kelpuuttaa osaamisen kisatasolle. Pääsisi näyttämään, että koira toimii myös käytössä.

Jente on käynyt ottamassa kesän jälkeen muutamaan otteeseen pari starttia. Piirinmestaruuksissa Jente oli nopea kuin mikä ja liihotti omia reittejään. Ohjausvalintani olivat kehnoja. Kirkkonummella juoksimme vihdoin yhden oikein hyvän nollan sijalla 7/28 koiraa. Juoksemista en ole harjoitellut, joten se ei suju. Lisäksi meillä on Jenten kuuroutumisen jälkeen ollut suuria vaikeuksia rytmin ylläpitämisen kanssa. Monet radat ovat liian vaikeita ja silloin agility ei ole kivaa. Hauskaa Jenten kanssa on silti mennä. Jentellä on aina hauskaa. Jenten agilityaurinko on laskussa. Nyt jäähdytellään aivan kuten Nelehinkin kanssa ikävuosien seitsemän ja kahdeksan välillä. Seitsemän vuotta on cavalieragilityn parasta ennen -päiväys. Kilpailemme harvakseltaan ja huvittelemme niin kauan kuin pystymme. Jos sattuisimme saamaan SM-nollat kasaan, suuntaisin vielä yksiin arvokisoihin. Mutta ei haittaa, jos emme saa, ne eivät ole tähtäimessä. Karsintoja en edes ajattele.

Myös Aian agility katkesi polveen. Siitäkin on vuosi, kun olemme viimeksi juosseet yhdessä oikein kunnolla. Polvitapaturman aikoihin Aialla oli juoksut, jolloin agility lakkasi kiinnostamasta sitä ensimmäistä kertaa elämänsä aikana. Polven kanssa vierähti seuraavaan kevääseen, jolloin Aia astutettiin ja koira jäi mammalomalle. Aia on käynyt fiilistelemällä esteillä joitakin kertoja pentuloman jälkeen, mutta erityistä intohimoa se ei ole lajia kohtaan ilmaissut. Aia tahtoo olla vain temppukoira. Periaatteessa Aia olisi kisavalmis, mutta minun puolestani sen ei tarvitse tehdä agilityä niin kauan, kun se ei siitä selvästi nauti. Cavalierini ovat aina olleet hulluna agilityyn, mikä on ollut minulle lajin suola. Aia on liian kiltti. Se suorittaa tunnollisesti sen, mitä sille on opetettu. Aia oli lupaava pentu, mutta paloa lajiin sillä ei ole koskaan ollut, vaikka videoiden perusteella se on saattanut siltä näyttää.

Tällä hetkellä minulla ei siis ole varsinaista treenikoiraa. Välillä käyn Jenten kanssa tuuraamassa Krumin ryhmässä. Jenten nappaan mukaan myös silloin, kun päätämme kipaista Purinalla. Juoksemme kisamittaisen radan kahteen otteeseen. Noin niin kuin ilosta lajiin. Jo siinä saa mukavasti hien pintaan. Aian kanssa tulee tuskanhiki, joten yleensä en ota sitä mukaan. Nyt ei ole suunnitelmia eikä tavoitteellista agilityä. Agilityn suhteen minulla on ollut vastaavanlainen olotila viimeksi alkuvuodesta 2003. Ei ole ihme, että tuntuu oudolta. On aika siirtyä katsomon puolelle tsemppaamaan Esaa ja shelttejä.

Muru on kasvanut niin pellossa, että se tarvitsee kokemuksia. Pentu on päässyt mukaan hallille viisi kertaa: 8-, 15-, 16-, 17 ja 18-viikkoisena. On hauska höpsätä välillä pentujuttuja. Muru palkkautuu tässä vaiheessa hienosti vaihdellen sekä lelua että namia ja menee muutenkin hyvällä raivolla pari estettä, vaikkei sille ole opetettu muuta kuin suora leluputki. Toisinaan Muru pyytää kotona ulos vain kertoakseen, että voisi leikkiä putkella. Siinä mielessä Muru on hassunhauska pentu.

Koikkereihin verrattuna cavalierit ovat keskenään hyvin samanlaisia. Quita oli persoona. Sitten tuli Aia, joka on Quitan melko täydellinen vastakohta. Murusta en ota selvää, mikä se on. Illat Muru köllöttää kainalossa eikä sillä ole kiire minnekään. Rauhalliseksikin kuvailisin. Toisaalta Muru on melko ärhäkkä otus ja ärsyttävyyteen asti sinnikäs. Aiaan verrattuna Muru on helpompi ja ärsyttävämpi, koska Muru on niin tavattoman ahne ja periksiantamaton. Aia ei ole yhtään kumpaakaan. Lapsen leikeissä näkyy, mitä Murun kanssa on tehty:

20151018_095939

Murun nelikuissäkä on 29cm ja -paino 5,6kg.

20151016_205123

Kun selkäni käännän, Muru, 4 kuukautta, syö salaattini, vaikka tasan tarkkaan tietää, ettei voi niin tehdä. Mur!

20151018_130708 20151018_130720 20151018_131743 20151018_131343 20151018_132349

Eo täyttää parin viikon päästä yksitoista vuotta. Se on elänyt pidempään kuin Neleh.

Mainokset

Case closed

Oli Murun kitalakihalkiokontrollin aika: haava on parantunut erittäin hyvin, eikä kovan puremisen rajoitteelle ole enää tarvetta. Muru syö pääasiassa pehmeää kotiruokaa, mutta tänään annan ihan luvan vuoksi nappuloita nakerrettavaksi. Murun arkinen taivallus ei muuttunut merkittävästi. Merkittävää on se, että leikkauksen ansiosta Muru on niin normaali kuin koikkeri voi olla. Juhlan paikka. Eläinlääkäri kommentoi Murun purennan olevan tällä hetkellä priimaa.

Muru leikattiin 13-viikkoisena, kun se painoi tismalleen saman verran kuin Aia samassa iässä eli tasan neljä kiloa. Säkäkorkeutta oli 26,5 senttimetriä, sentti vähemmän kuin Aialla. Kaksi viikkoa myöhemmin paino on viisi kiloa ja säkäkorkeus 28 senttimetriä. Halkiohaava ja purenta kontrolloidaan vielä kulmahampaiden puhjettua, mutta nyt melkein 16 viikon iässä Muru voi jatkaa elämäänsä normaalina koikkerina.

Suomalaisessa koirayhteisössä pitää olla toisinajattelija, jotta halkionkorjaukseen ryhtyy. Murun tarinan avulla ymmärrän, mitä muuan eläinlääkäri tarkoitti sanomalla, että osa halkiopennuista lopetetaan turhaan. Murun matka on ollut omistajan näkökulmasta helppo. Kun olen nähnyt, miten vähän Muru on kärsinyt halkiosta, en ymmärrä lopetuksen perustelua kärsimyksen välttämisellä. Ehkä kyse on tiedon puutteesta, oletuksesta, että koiran elämänlaatu on surkea, jos nielusta löytyy kunnon vekki. Ratkaisu edellyttää toki sitä, että halkio on riittävän lievä. Kaikkea ei voi korjata. Ei tietenkään voi.

Halkioon liittyviä komplikaatioita voi toki myös pelätä, suurennellakin – jokaiseen elämän osa-alueeseen liittyy riskejä, ja on omasta asenteesta kiinni, antaako niiden vaikuttaa ratkaisevasti päätöksentekoon. Epävarmuus pennun kohtalosta ja ajatus pennusta luopumisesta ovat toisille liikaa. Tällöin lopetuspäätös on helppo perustella inhimillisillä syillä: aikaisen lopetuksen avulla voi välttää kiintymyksen syntymisen koiraan ja mahdollisen luopumisen aiheuttaman tuskan. Toisaalta, jos kykenee arvottamaan omat tunteensa toissijaisiksi asioiksi, voi toimia mahdollisuuden antajana. Niin minä Muruun suhtauduin. Jos Muru olisi kuollut, se olisi minun puolestani saanut kuolla. Koira elää hetkessä. Ei koira mittaa elämisen arvoa sillä, elikö se kolme kuukautta vai kolmetoista vuotta. En minäkään. Toisessa vaakakupissa painoi suuri mahdollisuus elää.

Jos joku harkitsee koiramaailman lopetusnormien paineessa halkion leikkaamista, annan tsemppaavan viestin: jos pentu voi syödä vaivatta jonkin tyyppistä ruokaa ja paino nousee normaalisti, prosessi ei ole vaikea. Letkuruokintasysteemejä en pidä järkevänä. Murulla leikkauksesta toipuminen sujui helpommin kuin aikuisilla koirilla. Parina päivänä Muru söi ruokansa normaalia hitaammin. Muuten Murun käytös ei poikennut normaalista koko aikana.

Pennut ovat hurjan sopeutuvaisia. Kaikkein vaikeinta Murun tötterön hyväksyminen oli Moralle, joka ei pystynyt sietämään kauluria ensimmäisen viikon aikana. Muru hillui ja ilakoi eikä tajunnut, mikä muita siinä niin kovasti ärsytti. Muru juosta viiletti niin kuin kauluri olisi aina ollut osa koiraa eikä törmäillyt tai tökännyt koppaa mihinkään leikkauksen jälkeisen ensimmäisen iltavillin jälkeen. Ensin ajattelin, että koikkeri saisi ikuiset suun kopeloinnin traumat huuhtelusta, mutta niin vain pentu tottui siihenkin. Hampaiden katsomisen pelkoa ei ole.

Pennun pulloruokinta oli ehdottomasti raskain vaihe. Siihen en ryhtyisi toista kertaa, jos tietäisin halkiosta. Katsoisin niin tarkkaan, että löytäisin. Jos pentu sen sijaan imisi itse, en epäröisi kirurgisen vaihtoehdon valintaa.

Kun koira saa pentuja, on aina vaarana, että joutuu pitämään vammaisen pennun itse. Minulla ei ole ollut aikomusta eikä halua pitää Murua itselläni. Minulla on jo kolme koiraa, eikä koikkeri ole rotujen kärkikahinoissa siinä vaiheessa, kun joskus alan uutta koiraa harkita. Muru on takiainen, joka tarttui takkiin silloin, kun sitä vähiten ajatteli. En jaksa vaivata päätäni Murun tulevaisuudella, vaan lähden hallille Murun kanssa. Muru on putkihullu jo nyt.

murutelkka

Muru on rauhallinen sylikoira.

12067276_10206859016647541_2129493191_n

Murun ryökäle menee sohvalle, vaikkei saisi.

12077354_10206859014367484_513431840_n

Muru mahtuu tarvittaessa edelleen pieneen tilaan.

12092338_10206859014807495_1247861793_n

Koikkerin koikkerinarvoinen paikka. Murun tärkeimpiä tehtäviä on vahtia astioita (huom! puhtaita astiota).

12071468_10206859013927473_1136741916_n

Pörröpää matkustaa eläinlääkäriin.

12077113_10206859013847471_847643311_n

Muru odottaa eläinlääkäriä saapuvaksi. Lääkärissä on kiva käydä. Muru on käynyt kolmesti.

12080931_10206859013767469_906374985_n

Murun ahneudella ei ole mitään rajaa. Rauhoituksen jälkeen bussipysäkillä Muru omii roskan ja pitää sitä kovin tärkeänä.

Still alive

Murun leikkaus onnistui erinomaisesti. Murun lääkäri oli innoissaan: Terveitä 13-viikkoisia halkiopentuja tuskin kävelee joka päivä ovesta sisään. Halkio saatiin ommeltua koko matkalta kahdessa kerroksessa. Halkion alkupäässä oli niukempi kohta, mutta apuviiltojen avulla kudosta oli lopulta enemmän kuin tarpeeksi.

Muru on toipunut älyttömän hyvin. Lainkaan kipeältä se ei ole vaikuttanut. Mitään oireita ei ole ollut. Muru on ollut normaali itsensä, nukkunut päivät ja juossut illat. Murun hoitaminen on todella helppoa. Ainoa rajoitus on ehdoton kovan puremisen kielto. Siksi Muru menee kaikkialle koppa päässä. Kauluri on todella hyvä etenkin ulkona: se torppaa sopivasti kaiken pienen syötävän. Muru tulee kypäränsä kanssa hienosti toimeen ja kiusaa sillä muita koiria. Mora pelkää kauluria ja Krum ei voi sietää koko pentua muutenkaan. Muru ei tietenkään tajua, mikä toisia vaivaa.

Muru ei ole hotkinut ruokaansa samalla tavalla kuin aiemmin, minkä vuoksi tehostin kipulääkitystä kaiken varalta kahtena päivänä. Palloksi se on itsensä kuitenkin joka kerta syönyt. Antibiootit katoavat makkaran mutkassa murumaiseen tapaan. Syömisen jälkeen haavaa hieman kutittaa. Ainoa ikävä asia tällä hetkellä on se, että haava pitää ruiskuttaa syömisten jälkeen suuvedellä. Kukapa siitä tykkäisi.

Olen yrittänyt opetella elämään sen asian kanssa, että Muru jäi sittenkin henkiin. Ajatus on vieras, kun on kolmetoista viikkoa odottanut, että toinen kuolee. Enää ei tarvitse toivoa, että Murusta löytyisi jotain muutakin vikaa. Nyt toivotaan, ettei löydy.

Jos toipuminen etenee yhtä hyvin kuin on alkanut, tämä oli sitten tässä. Iso vaiva, aika yksinkertainen juttu. Mitään riskejä ei oteta. Vaikka Muru lepää tottuneesti päivisin, en uskaltanut jättää Murua moneksi tunniksi yksin keksimään jäynää, joten Senni huolehti Murusta. Sennin luona, jossa Muru on ollut paljon, on Murun toinen koti. Senni muutti Helsinkiin sopivasti luovutusiän jälkeen. Muru on ollut usein Sennillä hoidossa, jolloin olen saanut hengähtää. Se on tullut tarpeeseen.

Koska Murun hengitysteissä ei ole enää reikää, Muru sai hajuaistinsa takaisin. Sisäsiisteyden opettelu on ottanut takapakkia, sillä ulkona on niin mahdottomasti hännän hurjaa heilumista aiheuttavia hajuja. Vähemmästäkin keskittyminen herpaantuu. Välillä aivastuttaa, kun nuuskuttaa jotain voimakasta liian nopeasti liian läheltä. Muru ei ole ennen voinut latkia kunnolla juoksevia nesteitä, ei siis vettäkään. Juodessaan oudolla tyylillään Muru luovuttaa edelleen nopeasti. Juomiseen liittyy selvästi ikäviä mielikuvia.

IMG-20150917-WA0004

Muru on käynyt maalla. (c) Senni

IMG-20150917-WA0007

Muru tapasi Murun. (c) Senni

IMG-20150919-WA0002

Muru kutsui vasikoita leikkiin (eivät lähteneet). (c) Senni

IMG-20150919-WA0009

Muru on matkustanut Fasun kanssa. (c) Senni

IMG-20150918-WA0005

Muru on kiihdytellyt Sennin kanssa (c) Senni

20150916_141856-1-1-1

Muru näyttää pesukarhulta.

20150921_163151

Leikkauksen jälkeen Muru oli vähän pihalla.

20150921_193752

Muru on leikkinyt.

20150924_201526

Muru on löytänyt koikkerin arvoisen koikkerinpaikan.

20150917_204338

Muru on saanut maitoa.

20150917_204541

Yksi monesta Murusta.

Terve halkiopentu

Kiitos kaikista kommenteista täällä blogissa ja Facebookin puolella kysymykseen, johon olen yrittänyt löytää oman maalaisjärkisen vastaukseni. Muun muassa Laura M puki kommenttiinsa meidän fiiliksemme. Vaikka Muru on kennelmaailmalle hyödytön otus, joka ei tuota rahaa, pentuja, mainetta eikä kunniaa, en ole ollut valmis lopettamaan sitä ihan tuosta noin vain. Vaikka kitalakihalkiopennun syntymä ei suoranaisesti kerro mitään jalostusvalinnoista eikä koirien laadusta, harva kasvattaja sellaisia pentuja esiin tuo. Kehitysvammaisia pentuja syntyy väistämättä silloin tällöin ja niistä pitää osata luopua tarvittaessa. Murun kaltaisiin rajatapauksiin on kuitenkin vaikea valmistautua. Muru ei ole ensimmäinen vammainen pentu, jonka olen antanut elää.

Yllättävimmät kannanotot olen kuullut ei-koiraihmisten suusta. Oletin, että ihmiset, joiden elämässä koirat eivät ole kiinteästi mukana, olisivat kaikkein kriittisimpiä Murun suhteen. Nämä ihmiset ovat kuitenkin nähneet ehkä eniten valoa Murun tilanteessa: he ovat antaneet elämälle arvon itsessään. Sen sijaan kustannuskysymys on vaikea. Totta kai se on, ja koko kysymys on epäreilu, kun tapaus ei ole omakohtainen.

Kun lopulta havaitsin halkion, lähdin selvittämään Murun vaihtoehtoja. Jos ihmisiä korjataan, miksei koiriakin. Asetin oman kipurajani Murun hoidon hinnalle. En ole erityisen kiintynyt Muruun kenties siksi, että olen joka vaiheessa ollut viemässä sitä viimeiselle matkalleen. Eläinlääkäreiden mielipiteillä on merkitystä. Pentutarkastuksen tehnyt lääkäri oli optimistinen, ja Muru palasi kotiin.

Haluan painottaa, että Murun tuomitseminen kuolemaan on helpompi päättää pentua näkemättä. Ei hempeilyn takia, vaan siksi, että jokainen Murua seurannut tajuaa, että kyseessä on terve halkiopentu. Muru ei ole sairas eikä Murun vamma vaikeuta sen normaalia elämää tällä hetkellä.

Etsin eläinlääkärin, joka oli perehtynyt aiheeseen ja leikannut kitalakihalkioita. Helsingistä sellainen löytyi helposti. Jokainen halkio on yksilöllinen, kuten hoitokin. Murun halkio ei näyttänyt kovin hankalalta, ja se sai kuva- ja puhelinkonsultaation perusteella leikkaussuosituksen. Liitännäissairauksia ei varsinaisesti ole. Pään tomografiassa voidaan havaita muitakin anomalioita. Halkio saattaa näyttää pienemmältä kuin se todellisuudessa on. Asian kliininen merkitys on pieni, jos halkio saadaan suljettua. Halkiokoirilla on myös perussesseä useammin sisäkorvan tulehduksia. Halkiopennun purennan kehittymistä on tärkeä seurata, sillä yläleuka voi vamman vuoksi kehittyä alaleukaa hitaammin. Halkio korjataan noin kahdentoista viikon iässä. Suurin hankaluus liittyy yleensä elämiseen kolmikuiseksi asti. Murulla ei tätä ongelmaa ole ollut.

Leikkausta edeltävällä käynnillä selvitetään, onko pentu leikkauskuntoinen. Lisäksi pentu rauhoitetaan, jotta kitalakihalkio päästään tutkimaan kunnolla. Olen ollut hankala asiakas, sillä rahalla on minulle merkitystä ja olen halunnut selvittää hinnan jokaiselle skenaariolle ennen hoitolinjan päättämistä. Murulle ei ole ollut tarkoitus tehdä ylimääräisiä tutkimuksia, vaan pentu leikattaisiin hyvän yleiskunnon perusteella.

Tämänviikkoiselle pre-käynnille olin jo raivannut Murulle tilaa pakastimesta. Murun purenta on muuttunut kahden viime viikon aikana niin että yläleuka on nyt pari millimetriä pidempi kuin alaleuka. Koska Murun kova kitalaki on silmämääräisesti täysin ehjä ja purennan vikasuunta epätyypillinen halkiopennulle, suurella todennäköisyydellä purenta ei liity halkioon, joskaan sen mahdollisuutta ei voi poissulkea. Eläinlääkärin arvion mukaan Murun purentavirhe on tällä hetkellä lievä ja se voi hyvin parantua – tai sitten ei.

Päätös oli vaikea. Onneksi Senni oli mukana. Yhtä lähellä kuolemaa Muru ei ole vielä käynyt: Eläinlääkäriasemalla pidin vielä pikapalaverin Anopin kanssa. Päätimme antaa Murulle mahdollisuuden, ja Muru herätettiin. Leikkaus on huomenna maanantaina.

Jos kaikki menee kuten pitää, Murun kitalaki paranee virheettömäksi. Kaksi ensimmäistä viikkoa Muru elää kaulurielämää ja on ehdottomassa kovan puremisen kiellossa. Pahinta mitä voisi tapahtua, on se, että halkio räpsähtäisi uudelleen auki. Muutaman kuukauden päästä nähdään, korjautuiko kitalaki ja paraniko purenta. Saa pitää peukkuja.

Case Muru eli Murun tarina

Muru syntyi Aian esikoiseksi juhannusaattona. Murun oireet olivat klassiset: imemisen vaikeus ja elinvoimaisuudesta huolimatta suuri painonpudotus ensimmäisen vuorokauden aikana. Oireet olivat selvät. Tiesin mitä etsiä, mutta en yrityksestä huolimatta löytänyt. 174-grammainen on pieni silmälle. Mielestäni pennun hengissä pitämisessä täytyy olla jokin järki mukana. Alussa Muru keikkui aivan siinä rajalla. Muru kuitenkin petrasi. Muru ei tajunnut, että sen olisi pitänyt kuolla.

Muru oppi syömään tuttipullosta. Nenästä ei tullut maitoa. Se hämäsi. En tullut tarkistaneeksi Murun suuta pitkään aikaan. Muru söi ahnaasti. Mietin, voiko pentu syödä niin paljon, että se räjähtää. Ei räjähtänyt, kasvoi. Kolmiviikkoisena Muru siirtyi kiinteisiin ruokiin. Siirtymä sujui hyvin. Murulle maistui. Murulle aina maistuu. Kiinteällä ruualla Murun paino on noussut joka viikko yhtä paljon tai jopa enemmän kuin muilla pennuilla.

Välillä Muru saattoi poistua ruokakupilta ja palata hetken päästä takaisin. Se oli ainoa oire, siihen olisi pitänyt osata tarttua. Jossain kohtaa Muru paini suu ammollaan sisarustensa kanssa. Ihan sattumalta huomasin. Lopultakin. Kitalakihalkio pehmeässä kitalaessa. Ihan takana. Päivänselvä halkio.

Siinä sitä sitten oltiin. Pentu, joka olisi pitänyt tappaa, pyöri jaloissani ja antoi isoveljen kuulla kunniansa. Murun elämä ei ole minulle pakkomielle, mutta tuntui eettisesti kestämättömältä sammuttaa se, kun toinen pelaa jalkapalloakin:

Tiedoksi heille, jotka eivät koiramaailmaa tunne: halkio ei tarkoita koiralle korjausleikkausten värittämää hoitopolkua kuten ihmiselle. Halkiopennut lopetetaan aina välittömästi syntymän jälkeen. Halkiopentu ei voi imeä, se ei selviä. Mutta Muru selvisi. En rehellisesti sanottuna tiedä, miten ihmeessä se on hengissä korvikkeen kanssa tolskaamisen jälkeen. Pikkupennulla on syötettäessä aspiraatioriski ilman halkiotakin.

IMG 3373

Kokonainen ruoka, sopiva ruoka. (c) Suvi Tyynismaa

Mössövaiheessa ruokaa meni Murun nenään. Tilanne lähestyi järjen hivenen rajaa. Nälällä minä en pentua kiusaisi. Tilanne ratkesi sillä, että hylkäsin kermaviilit sun muut. Muru kasvoi ensin RC:n korvikkeella ja sitten turvotetuilla nappuloilla. Muru on oodi koiranruokateollisuudelle. Tämän jälkeen ongelmia ei ole ollut tai ne ovat olleet vähäisiä. Muru on ahne kuin koikkeri. Se nielee purematta kaiken. Lihanpalat, meni jo. Muru kokeili useampaan otteeseen jopa sieniä, hotki oikein. En tunne sieniä, mutta ilmeisesti myrkyttömiä ne olivat, koska Muru ei kuollut niihinkään.

Myönnän, että olen pitänyt Murusta alusta lähtien. Se vaikuttaa yhtä yksinkertaiselta kuin cavalieri. Äkäinenkin se on. Ei koikkerimaisella vaan menevän kipakalla tavalla, eikä mikään nössö. Murussa on juuri sitä asennetta, josta tykkään. Samaa kuin Jentessä.

Murun elämä saattaa olla lyhyt, mutta se on ollut elämisen arvoinen. Pentu on ollut arjessa mukana, ja kun se on meinannut jäädä oman arkemme jalkoihin, Senni on astunut kuvioihin. Muru on touhunnut parin viikon aikana kaikenlaista kivaa:

11836868_10206503963891444_8474410172132743949_n

Muru on tehnyt telttaretken Nuuksioon

20150815_073840

Muru on yöpynyt makuupussissa

20150815_220927

Muru on tullut suihkuun aina, kun mahdollista

20150823_181803

Muru on kaivanut paljon kuoppia

IMG-20150729-WA0001

Muru on löytynyt yllättävistä paikoista

IMG-20150825-WA0000

Muru on saanut rotan kiinni

IMG-20150826-WA0003

Muru on huolinut skeittilaudan omakseen

IMG-20150827-WA0003

Muru on rauhoittunut häkkiin

IMG-20150829-WA0000

Muru on matkustanut Ouluun ja ollut sitä mieltä, että matkata sopii vaikka kassissa.

Lisäksi Muru on spurttaillut sydämensä kyllyydestä, tavannut Rio-veljeä ja Hippu-siskoa, tutustunut uusiin koiriin, hupeloinut hallilla, oppinut Sennin kanssa naksuttelun alkeet ja ensimmäiset temppunsa, juossut putkeen ja kiusannut Eoa. Murulla on hauska tapa hurmata ihmiset ympärillään ja haalia fanijoukkoa. Sellainen Muru on: hurmaava pieni kehari.

Tällä hetkellä Muru on kymmenviikkoinen ja kolmekiloinen. Muru pärjää hyvin, mutta ei koira voi elää kitalakihalkion kanssa. Kun kyseessä on koira, täytyy miettiä elämän mielekkyyttä koiran näkökulmasta. Eettisen pohdinnan lisäksi Murun tapauksessa yhdeksi keskeiseksi kysymykseksi nousee koiran elämän hinta. Oikeaa vastausta case Muruun ei ole. Ymmärrän ratkaisut suuntaan ja toiseen. Haluaisin kuitenkin kuulla ihmisten ajatuksia ennen kuin kerron, mihin ratkaisuun me pitkän harkinnan ja selvittelyn jälkeen päädyimme.

Mitä sinä tekisit Murulle?

Mutta missä on Muru?

Koikkerilapset ulkoilivat ensimmäisen kerran kesäisessä säässä.

IMG_3528 IMG_3532 IMG_3526 IMG_3536 IMG_3540 IMG_3553 IMG_3554 IMG_3565 IMG_3585 IMG_3586 IMG_3588 IMG_3599 IMG_3601 IMG_3616 IMG_3621 IMG_3623

Vastaus kysymykseen:

IMG_3563 IMG_3574 IMG_3579 IMG_3591 IMG_3594 IMG_3596

Muru on outo pentu. Koska sitä ei ole imetetty, se ei ole millään tavalla riippuvainen emästään eikä se kulje muiden pentujen tapaan kimpassa saati etsi Aiasta tukea. Muru tutkii mieluiten maailmaa. Se hyppii ja pomppii, mutta ennen kaikkea kulkee itsenäisesti ja itsevarmasti omia reittejään. Muru ei ole koskaan paikalla, kun koko porukasta yrittää saada valokuvaa. Muru on kiintynyt ihmiseen ja on jo nyt erityisen ihmissosiaalinen. Aian näkeminen ei aiheuta Murussa suurta tunteen paloa. Muru menee kauas eikä se jää paikoilleen ruikuttamaan, kun eksyy. Hukkaankin se on mennyt, ei meinannut löytyä millään.

Muru tuntuu olevan askeleen edellä muita monessa suhteessa. Samaan aikaan se on 800 grammainen sintti, joka näyttää edelleen keskoselta 1200-1500 grammaisten rinnalla. Olen säälinyt raukkaa monet kerrat: toisinaan se yrittää imeä vimmatusti muiden rinnalla, mutta ei siitä mitään tule. Murun pentuudesta on paljon pois. Onneksi imemisen vaihetta ei kestä enää pitkään.

Kivoja pentuja nämä ovat. Persoonallisuudet alkavat hiljalleen näkyä. Aina se on Puro-poika, joka tunkee tv-tason taakse vain jäädäkseen sinne jumiin. Kaisla on yksi höpöttäjä: häntä heiluu, häntä heiluu. Viikinki, Puro ja Mopo-poika pitävät huolta, että ääntä löytyy. Oiva herää aina ensimmäisenä ja on etunenässä tutkimassa paikkoja.

Nyt pennut ovat parhaimmillaan – niistä tulee vain vähän sontaa, mutta niiden kanssa voi jo puuhastella.

Muru selvisi sittenkin

Päistikkaa on ollut hiljaa ja tässä syy:

IMG_6287

Sennin kuva.

Murun tarina oli katketa varhain. Aian ja Lokin esikoistytär pudotti painoa yli kymmenen prosenttia ensimmäisen vuorokauden aikana. Tilannetta korjattiin äidinmaidonkorvikkeella, johon Muru kävi kiinni kuin sika limppuun. En uskonut Murun selviävän, mutta Muru oli toista mieltä. Muru ei ole missään vaiheessa näyttänyt heikolta, hitaasti kuolevalta pennulta. Se on ollut sinnikäs ja pirteä koko ajan eikä eroa muista pennuista muuten kuin kokonsa perusteella ja siksi, että on nisänimijänä surkea.

IMG_6199

Tarkkapaikka painaa männästä korviketta tippa kerrallaan vuorokauden ikäiselle Murulle.

Murun paino lähti nousemaan. Ensin ihan pikkuisen vain, sitten enemmän. Juhannus meni ja totesin, että siellä se pentulaatikossa edelleen pötkii muiden mukana. Ei auttanut muu kuin jatkaa korvikkeenvalkoisella tiellä. Siitä huolimatta, että Aia hoitaa hoivan ja puhtaanapidon, pennun syöttäminen vähintään 12 kertaa päivässä vaatii voimia ja ennen kaikkea aikaa, jota minulla ei ole. Onneksi ystävät tulevat apuun tarvittaessa. Muru ei olisi elossa ilman naapureita, jotka kävivät vuorollaan ruokkimassa Murun työpäivän aikana.

IMG_6265

Senni kuvasi.

Muru ei olisi hengissä etenkään ilman Senniä, joka otti homman haltuunsa maanantai-iltana. Sennin avulla pysyin jokseenkin järjissäni ensimmäisen viikon uudessa työpaikassa. Muru oli parhaassa mahdollisessa hoidossa, kun Senni jakoi yösyöttöjä ja otti muutenkin pääsyöttövastuun. Senni hoiti raskaimmat neljä päivää, kunnes Muru alkoi syömään pullosta. Tadaa, on monin verroin helpompaa antaa Murun hoitaa ruokailu itse:

IMG_6320

IMG_6315

Muru saavutti syntymäpainonsa viiden vuorokauden iässä. Sen jälkeen paino on noussut reilut 20 grammaa päivässä. Nisän imeminen helpottui, kun maito kolmantena päivänä alkoi nousta kunnolla, mutta ravitsemuksellinen arvo jää Murun kohdalla edelleen liian heikoksi. Muru osaa imeä tuttia, mutta ei nisää. Yritystä ei todellakaan puutu, mutta pentu on melkoinen sählä ja kunnon imuote aivan hukassa. Silti vähitellen alan uskoa, että Murusta voi kasvaa kunnon koikkerikansalainen. Jos niin käy, Murulla on monta ruokkivaa kättä kiitettävänään.

IMG_6216

Mopo (u) ja Muru, 1 vrk.

IMG_6267

Viikinki (u), Muru ja Kaisla (n), 5 vrk. Sennin kuva.

Aia ei ole ollut moksiskaan, vaikka viisi ihmistä on käynyt ruokkimassa Murua. Aia on lunki kuin mikä: hoitaa pennut huolellisesti eikä stressaa mistään. Eo karkasi pentuhuoneeseen ja sai kaikessa rauhassa tyhjentää Aian ruokakupin pentulaatikon vieressä. Aia ei ole ylipäätään huolestunut pentujensa turvallisuudesta. Ja miksi olisi, kun pennut ovat hiljaisia ja tyytyväisiä möllyköitä.

Perään muutama kännykkäräpsy menneeltä viikolta. Koitamma ottaa viralliset yksiviikkoiskuvat tänään.

IMG_6221

IMG_6214 IMG_6218 IMG_6229 IMG_6350 IMG_6331 IMG_6362 IMG_6358