Mitä ei taakseen jätä siinä myöhemmin loistaa

1925230_10152247102722948_1617643022_n

© Lea Nissinen

Yksivuotias Aia on ihana. Se on iloinen hömppeli. Aia tykkää ihmisistä ja koirista. Lapsia Aia rakastaa. Aia näyttää päivä päivältä enemmän isältään. Se on 36-senttinen ja painaa kahdeksan kiloa. Aia ei ole koskaan vierastanut ääniä tai alustoja. Se ei ole teineillyt tai mörköillyt. Aia on sosiaalinen koikkeri. Esa odottaa hetken ennen kuin toteaa Aian kivaksi koikkeriksi. Se olisi jotain se.

1798822_10152247102602948_354177550_n

© Lea Nissinen

Aialla on ollut vilkas sosiaalinen elämä. Erilaisia koiria ja halleja on koettu kaiken aikaa. Pätkä on pamautellut niin paljon, ettei mikään voi tulla Aialle yllätyksenä. Ensijuoksu ei vaikuttanut Aiaan millään tavalla. Veljet olivat pitkään osa Aian elämää. Suhde veljiin on spesiaali ja kantaa läpi elämän.

1782122_10152247102677948_929676815_n

© Lea Nissinen

Petri puuhaili Mapen luotsaamaan pentuagilityryhmää. Syksyllä Aia pääsi treenaamaan SDP:llä kivassa pentuporukassa äärimmäisen häiriöisessä ympäristössä. Olin oikein pahoillani, että jouduimme lopettamaan ryhmässä muuton vuoksi. Jäin kaipaamaan tehokkaita ja hyvin organisoituja harkkoja, mutta jäin henkiin.

1904230_10152247102622948_2025005820_n

© Lea Nissinen

Aia on ollut pikkupennusta saakka mieletön leikkijä, ennen kaikkea vetäjä. Aia oli pitkään kyltymätön lenkkarissa roikkuja. Leikki-into ei ole hiipunut. Jos Aia ei leiki, kyse on jostain muusta.

Agilityssä Aia on välillä muuttunut passiiviseksi, lakannut leikkimästä ja alkanut tonkia maata. Se ei mielestäni liity suoraan mihinkään häiriöön. Epäilen, että vika on minussa. Saatan olla liian vahva Aialle. Minulla on luontaista auktoriteettia. Ehkä vaadin liikaa liian aikaisin.

1620715_10152247102542948_660755565_n

© Lea Nissinen

Moni on sanonut suoraan, ettei olisi jaksanut tuollaista koiraa. Tuollaisella viitataan Aiaan, joka köpöttelee hallilla korkeintaan ravaten. En itse näe asiaa niin. Jokainen haparoiminen on lopulta lähentänyt minua ja Aiaa. Nuoresta iästään huolimatta Aia on koiristani se, joka tuntuu läheisimmältä.

1779102_10152247102532948_456757410_n

© Lea Nissinen

Vuoden tärkeimpiä opetuksiani ovat olleet positiivisuus, pehmeys, vähän kerrallaan, pienet askeleet ja pitkä pinna. Jotain todella koukuttavaa Aiassa on. Mitä enemmän olen tehnyt töitä koiran kanssa, sitä kauemmas varsinainen agilityura tuntuu haihtuvan. Silti jaksan yrittää ja ottaa askeleen taaksepäin. Edessä kiitos seisoo. Varmasti.

1622609_10152247102582948_311749248_n

© Lea Nissinen

Oli minulla epätoivon hetkeni. Lea leikitti Aiaa monta kertaa ja totesi yhtä usein, että Aia on täydellinen pentu. Uskoin. Lopulta tajusin, ettei passiivisuus ole oikea Aia vaan sijaistoiminto. Kun sijaistoiminnosta pääsee eroon, jäljelle jää todellinen Aia. Aiassa on kaikki ominaisuudet, joita koiralta toivon.

Paineistuvaksi koiraksi Aia ei ole vaikea. Vireenhallinta riittää ratkaisuksi ongelmiin. Pahimmat törmäykset paineistumisen kanssa tapahtuivat pikkupentuna. Kun vihdoin ymmärsin, mistä Aian epäloogisessa touhussa on kyse, pääsin uudelle tasolle. Aloin nähdä ongelmat ominaisuuksina ja ominaisuudet mahdollisuuksina. Aia opetti. Myönnän, että vuosi koikkerin kanssa on opettanut kärsivällisyyttä enemmän kuin äitiys.

1920286_10152247102687948_1398472138_n

© Lea Nissinen

Minä katselen Aiaa lämpimästi ja Aia palvoo minua, isäntäänsä. Aia on helppo ja näkymätön kotikoira. Se huomauttaa useamman kerran päivässä olevansa valmis töihin. Silloin sen kroppa on jännittynyt, täynnä tarmoa. Aia on niin iloinen veijari, etten voi vastustaa sitä. Jos en muuta, naksuttelen vähän. Siitä Aia nauttii. Pikkupentuna Aia oli nirso. Nyt se hotkii senkin edestä.

1452254_10152247102592948_1545478933_n

© Lea Nissinen

Vuosi sitten Thelma pyöräytti vaivattomasti kasan tholleja. Pentujen isäksi olimme saaneet ihanan Ollin. Olin onnekas, kun sain pennun vanhemmista, joista todella pidän. En silti kiistä, ettenkö olisi ollut hieman kauhuissani ajatuksesta, että minulle on syntynyt koikkeri. Nyt vuodentakaiset ajatukset ainoastaan naurattavat: meistä on tullut Aian kanssa aivan toistemme näköisiä.

Kaisa hoiti pennut suurella rakkaudella ja vaivalla. Pohjatyön näki pennuista. Ne eivät olisi voineet saada parempaa starttia. Superpennut saivat parhaat kodit. Anoppi ei hämmentynyt, vaikka luovutusta edeltävänä iltana vaihdoin hänen raivokkaasti taistelevan riiviönsä mielipentuuni.

1925230_10152247102522948_1163432743_n (1)

© Lea Nissinen

Ensimmäinen vuosi pennun kanssa oli leikkiä, yhdessä oppimista ja suuntaviivojen hahmottelemista. Samalla Aia oppi monta hyödyllistä taitoa agilityn saralla. Agility tuottaa minulle suurta tyydytystä. Aion seistä Aian rinnalla lähtöviivan takana vielä jonain päivänä. Se päivä ei ehkä ole ensi syksynä, mutta se tulee.

mora27

Lämpimät syntymäpäiväonnittelut muille supersisaruksille: Veealle, Davelle, Egolle ja Utulle! Ja vielä kerran kiitos Lealle Aian kauniista mallikuvista. Pakahdun, koska Aia on kaiken hyvän päälle niin nätti.

mora30

Sinun, minun, meidän

Aia ei ole enää pikkuisemme. Naksuttimen kilahdus ei enää tarkoita varmasti sitä, että koikkerin tulisi rynnistää paikalle. Aian pitää malttaa olla osallistumatta aivan kaikkeen. Aia puikahti heti kevariin, jonka kasasin olohuoneeseen. Se ei ollut Aiaa vaan Moraa varten.

Mikä Mora? Se on pitkä tarina, jonka tulos on kahdeksanviikkoinen shelttipentu, tuomittu leikkimään Aia-koikkerin kanssa. Mora on ihme, jos totta puhutaan. Viimekertaisen olisi luullut polttaneen tämän talouden sillat jokaiseen shelttisuuntaan. Väärin.

Mora Morsu. En tiennyt, että niin kilttiä pentua voi olla. Piipittää kuin pikkulintu. Syttyy saalisleikkiin, alkaa ärjyä. Syö kuin hevonen. Semmoinen se on. Kaksi kiloa pientä partiolaista. Esan silmäterä.

mora8vk_1

Vaikka Aialta vaaditaan aikuisuutta, Aia ei ole möksis. Aian päivät on pelastettu – kukaan ei oikein jaksa Aiaa. Aia on kaikkien mielestä liian rasittava. Aia rakastui Moraan ensinuuhkaisulla. Katse oli lempeä, häntä heilui. Kunnon hipat vedettiin ensimmäisenä iltana. Aia osaa hellästi leikittää pienempäänsä. Pienempää ei tarvitse houkutella.

Eoa uusi tulokas ei liiemmin kiinnostanut. On se nähnyt niitä ennenkin. Jenteä kiinnosti ennen kaikkea pennun ruokakassi. Krum toimii järjestyksenvalvojana kaikissa hillumis- ja riehumistilanteissa. Mora ei sapeta Krumia yhtä paljon kuin Aia-pentu.

Ihanan kuvan otti Lea, jolla on tärkeysjärjestys kohdillaan; Lea saapui Vantaalle asti kuvaamaan Moraa ja yksivuotiasta. Innokkaasti lenkkeillen miltei eksyimme Ojangon erämaahan. Aia sai pitkästä aikaa pitää juoksemiskivaa Sunin kanssa. Kunpa meillä olisi juoksemiskavereita pääkaupunkiseudulla. Niin kivalta vesikoiran jahtaaminen näytti.

Huomenna on koikkerin syntymäpäivä

Maanantain treenien kooste on vellonut Youtubessa jo viikon. Se ei ole mikään maailmaa mullistava pätkä, mutta se henkii koikkerin kanssa treenaamista niin hienosti, että pannaan esille. Aia kaahotteli, minä olin hidas. Noin vähillä toistoilla ja flunssassa on vaikea olla hyvä. Jente oli tulinen ja teki hyviä kontakteja. Aia rääkyi ja riuhtoi Jenten vuorolla niin, että oli kuristaa itsensä valjaisiinsa.

Renkaalla Aia piti minua ihan pellenä. Tarvitsen avustajan, targetti ei muuten toimi. Targetin käyttäminen on myös cavaliereilla ollut aina kädenvääntämistä. En syytä niitä siitä: miksi pitää kiinni jostain säännöistä, jos voi mennä sieltä, mistä reitti on helpoin. Krum on tuhmeliini, mutta jopa se noudattaa kirjoittamattomia targettisääntöjä. Se on yksi paimenkoiran ja spanielin selkeä ero.

En jäänyt veivaamaan rengasta, kun ei selvästi ollut sen päivä. Yritin naksutella jotain, mutta ei sekään ollut menestys. Aia puree sormiin ja se sattuu niin pirusti. Heitän namin mieluiten maahan, mutta Purinaan Aia meinaa tukehtua ilman omia viljelyksiänikin. Kunpa Neleh olisi vielä täällä. Neleh imuroisi koko Purinan.

Treenien tavoite toteutui. Ensi kerralla painopiste voi olla muualla.

Jokainen talosta poistuminen tarkoittaa spanielille uutta ruuanhankintaseikkailua

Aia on siitä hauska tyyppi, että se luovuttaa lenkillä löytämänsä aarteet. Cavalierit eivät tee sitä kuuna päivänä. Viime viikolla Aia toi päästäisen, linnun jalan ja kokonaisemman raadon sekä suikaleen siiltä. Maanantaina oli vatsa ruikulilla, ja syy selvisi vähän myöhemmin: Aia päkisteli monta kunnon kasaa silkkaa siementä. Hyvin pelittää lintujen ruokkiminen täällä, jos koirani syö kaikki siemenet.

Elävistä eläimistä Aia ei ole ollut järin kiinnostunut. Silloin, kun jänö loikkasi ihan vierestä, Aia lähti kiljuen. Ajatukseni ovat olleet kaukana agilitystä, mutta jäädessäni toimettomana ihailemaan pienen voimanpesäni kiitämistä riistan perässä, teki mieli päästä treenaamaan.

Purinan avain poltteli taskussa toista viikkoa. Aia on ollut kaiken aikaa intopinkeänä. Kotona se seuraa minua joka kolkkaan toivoen pääsevänsä johonkin hommaan. Kontakti on kunnossa. Kisoissa leikitin Aiaa. Lämppäesteet eivät tarjonneet suuria mahdollisuuksia. Aia haukkui ja kiersi siivekkeen. Olin vakuuttunut – Aia oli valmis Purinalle.

Kuukauden aikana olen saanut rauhassa hahmotella Aia-asioita. Oikea asenne agilityä kohtaan on tällä hetkellä Aian ykkönen. Harjoitus itsessään on yhdentekevä, ei haittaa vaikka kiihdyttelee ohi hypyistä. Pääasia on, että kiihdyttelee johonkin, vaikka putkiin. Juoksennella saa, kunhan ei haistele.

Spanieli oli joka välissä hajujen ja makujen viemää, totta kai. Pysyin tiukkana, koikkeri pysyi kuosissa. Minä 1, Purina 0. Harjoitus meni hyvin. Aian asenne oli kohdallaan jokaisessa neljässä toistossa. Naksuttelin vielä rengasta. Aia pomppi kuin kumipallo. Jälleen, tyylipisteitä ei jaettu, asenne voitti. Vielä pitäisi pystyä kontrolloimaan omaa virettäni. Nenä vie eikä lelu, jos olen lötkö silakka suorituksen ulkopuolella. Sanna-agility vaatii Aia-agilityä rauhallisempaa otetta tai menee turhanpäiväiseksi huiskimiseksi.

Koikkeri on moraalipoliisi joka pitää huolen siitä ettei työn tekeminen jatku ennen oikeuden tapahtumista

On hupaisaa, ettei koikkeri jätä yhtään palkkaa väliin. Joskus yritän fuskata, kun namit tekevät loppuaan. Joka kerta koikkeri etsii kunnes löytää. Koikkeri ei koskaan mene lankaan.

Kuulostaa reippaalta. Totuus on aivan toinen.

Aia on ihmeissään. ”Eikö tehtäisi jotain?” se kysyy silmät vetistäen. Aia tökkii minua useamman kerran päivässä. Harvoin olen sille huomiota suonut, mikä kieltämättä kirpaisee sydäntäni. Koira on ollut innosta pinkeä. Ehkä tämmöinen vähempi huomio tekee sille hyvää.

Tahti ei helpotu, mutta rutiinit ottavat vallan. Sitten ja sen jälkeen, kun Pätkä on parantunut flunssastaan, koirien elämänlaatu paranee. Lupaan.

Vähän tekemisen lomassa Aia on näköjään oppinut suuntakäskyt. Vasen on ollut vaikea. Koettelin koikkeria: liian monta pyörähdystä, alkoi haukkua. Hys, hys. Naapurit eivät tykkää. Osaa se.

Emme ole tehneet 2on2offia emmekä yhtään mitään muutakaan lukuun ottamatta kynttiläjuttua muutaman naksuttelun verran. Aian vastaus kaikkeen on tunkea käpälänsä milloin mihinkin. Tassusta on aika vaikea päästä eroon.

Vantaanjoki jäätyi yhdessä päivässä. Ennen sitä Jente ehti kerran lähteä pulikoimaan sorsan perään. Oli hihnassa. Ei tullut Jentestä virran viemää.

Pöksyjumalatar

Täytyy heti suunnata hallille, kun vapaata aikaa liikenee. Kokeilimme pöksyagilityä. Se meni hyvin, kunnes Aia huomasi housunsa. En saanut koikkeria kunnolla liikkeelle enää tarkan huomion jälkeen. Leikki sujui hyvin.

Parin päivän kuluttua kokeilimme uudestaan veliseurassa. Nyt eivät housut hiertäneet. Aian kanssa treenatessa ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Tällä kertaa Aia oli ääliökoikkeri. Juoksennella saa, mutta ohjaukseen pitää tulla. Siinä on minun kriteerini. Tänään se ei ottanut täyttyäkseen. Pidin paussin ja mietin. Sitten kokeilin uudestaan.

Tahdonlujuus oli koetuksella, mutta sen avulla koikkeri suoritti haluamani esteet. Aian ohjaaminen on kuin vastavirtaan uisi. Koikkerilla on todella vähän miellyttämisenhalua. Aialle pitää kertoa, mitä siltä haluan. Oma vika, kun en ole painottanut irtoamista. Vielä ehtii. Hyvin Aia menee, kun suuntaa vähän hiotaan.

Meillä on uusi edustusseura tiedossa. Aia-agility on pelastettu!

Iso jo

IMG_2018 IMG_2023

Oprin pikkupöksyt ovat päässeet käyttöön. Aialla alkoi juoksu.

IMG_2029 IMG_2032 IMG_2012 IMG_2044 IMG_2063

Olisin voinut kammata korvakorut edustaviksi kuvaa varten. Kampa on jo pakattu. Se siitä.

”Tuo ainakin on mini”, tokaisi tuomari veljiä mitatessaan. ”Mittaa”, sanoin. Metallitanko jäsähti 37 senttimetriin.

Hetki omaa aikaa

2013-12-08 14.23.21

Dave, Olli-isä, Ego, Aia ja Thelma-äiti.

Siinä se on. Hyvältä näyttää. Kaisa saapui Thelmansa kanssa varta vasten pönöttämään kuvaan Tampereen-sakin kanssa. Kaisa sai sitä, mitä tilasi: nähdä agilityä, superpentuja ja superpentuja ja agilityä. Aia näki Thelmaa ja Kaisaa ja oli iloinen.

Hiirimania jatkuu. Jos Aia on löytänyt pysyvän työvireen, olen onnellinen. Kun hiirimaanisen koikkerin kanssa pääsee radalle, huonokin päivä muuttuu hyväksi.

Jente kipaisi hylyn ja rimavitosen Tamskin kisoista. En tiedä, mikä siinä on, etten osaa viedä jokaista estettä loppuun saakka. Otan kiellon kisasta toiseen. Möhlinnän jälkeen olin hidas ja Jente lähti lapasesta. Oli hupaisaa seurata Jenten perävalojen loittonevan aina pituudelle asti. Perusradalla Jente pinkoi samaa tahtia maajoukkuekoirakon kanssa. Se lämmitti mieltä, vaikka rima jälleen turmeli hienon tuloksen. Jäi kauhean hyvä mieli vuoden viimeisestä.

On kulunut puoli vuotta siitä, kun TopTeamin jälkeen sanoin tarvitsevani puoli vuotta aikaa asioiden sisäistämiseen. Jente tuntuu mutkattomalta. Tekisi kovasti mieli kisata. On sellainen fiilis, että antaa nollasateen tulla ja peittää maa.

Mutta nyt. Pakkaa, pakkaa. Jaksaa, jaksaa!

Kuka pysäyttäisi koikkerin

Välillä en ole varma, pitäisikö Aia-treenin jälkeen itkeä vai nauraa. Tällä kertaa huvitti, vaikkei ehkä pitäisi. Aia oli ensimmäistä kertaa idioottikoikkeri, hyvällä tavalla. Jos joku ei Krumin perusteella ole vielä tajunnut, meille on ihan sama, mihin koira agilityssä liikkuu, kunhan se vain liikkuu. Vaikka sitten näin (varoitus, videon katsomisen seurauksena koikkeri saattaa juoksennella näkökentän läpi koko loppuillan):

Koska maanantain pentutreeneissä Aian liikkeelle saaminen oli jälleen työn ja tuskan takana, lampsin Tallille järein leikkiasein varustautuneena. Olin kaivanut kaapin uumenista Quita-mummun vinkuhiirijemman. Tulihan se vähän yllätyksenä – Aia ja Aian vinkeet. Ryökäle liikkuu nopeampaa itsekseen kuin ohjauksessani. Olkoon omatoiminen. Nyt katson mitä tahansa eteenpäin suuntautuvaa liikettä hyvällä.

Viimeisessä elinoinnissa Kaarinassa Aia oli superihana. Hyvä asenne, nätit sivuirrotukset ja sähäkkä ote targettipalkkauksella. Kävi kivasti kiinni myös leluun, kun lopuksi kokeilin.

Aia on kummallinen koiruliini. Välillä off ja sitten on. Ota koikkerista selvää.