Kotikonnuilla

Oulu. Dumppasin Pätkän mummolaan ja nautin olemisesta. Saunoimme Sennin luona molempina iltoina pitkän kaavan kautta. Mutakakkua ei tietenkään unohdettu. Se on perinne. Lauantaina ripsautti hieman vettä. Onneksi oli Anopin jättiteltta. Repun pohjalle olin tunkenut toppatakinkin. Kisaamisen lomassa istuimme kuin tatit katsomossa. Ja sitten, kun emme enää jaksaneet, siirryimme livestreamin pariin legendaarisen Järvigrillin kautta. Otin porilaisen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Käärepaperikin tuoksui samalta kuin lapsuudessa. Liikutus. Sunnuntaina helotti, mutta olimme viisaampia kuin koskaan aiemmin: meillä oli mukana aurinkorasvaa. Jatkamme kesän viettoa yhtä valkoisina kuin tähänkin saakka. Veikkaus Oy kustansi reissun muonituksen. Suomeen saatiin hienot mestarit, onnea kaikille!

Viikonlopun ohjelmistoon kuului mainostamani cavalieriperheen esiintyminen lauantain joukkueradalla. Kuuroista töpselikuonoista ensimmäisenä kaahaili Fasu. Voi nauru, että se on edelleen aivan samanlainen kuin ennen. Fasu painattaa menemään rivakasti siitä huolimatta, että täyttää marraskuussa kymmenen vuotta. Jos joku voi sanoa cavalierinsa lähteneen lapasesta, niin Senni todellakin voi.

Pinserin päästä radalle kirmasi seuraavassa polvessa Jente. Ai että, miten hienolta tuntui tehdä ensimmäinen ehjä ratasuoritus sitten polvivamman. Vaikka Jente ei enää kuule, vaikka rata ei ollut helppo. Olen ehkä hidas köntys, mutta vihdoin olen valmis kisaamaan. Voi sitä onnen määrää, kun olimme joukkueemme arvoisia. Ainolle tulokseksi kymppi, Pinnalle rima, Jentelle muurinpalikka ja Hunnille väärä rata. Ei mennyt optimaalisesti, mutta nopeus olisi riittänyt mihin vain. Sellaisessa joukkueessa on upeaa kisata.

Vuoden päästä olen paremmassa juoksukunnossa kuin nyt. Tuli sellainen jännä ajatus, että kun opimme lukemaan toinen toisiamme ilman ääntä, Jente saa sen sekunnin kiinni, joka nyt jää uupumaan. Tämä voi tapahtua, koska hidastumaa ei varsinaisesti vielä näy, ja jos Jente pysyy yhtä hyvässä kunnossa kuin äiteensä.

Itkemme Sennin kanssa suuria kyyneleitä hartaasti ja pitkään, kun jonain päivänä menetämme tämän linjan, nämä cavalierit, viimeiset laatuaan. Mikään ei voi korvata sitä tunnetta, jonka agilitystä saa, kun yhteistä matkaa yrittää taivaltaa pomppivan pallopään kanssa.

Advertisement

Kisakassi valmiina

Oulu ja SM-kilpailuviikonloppu kutsuvat huomenna. Matkustan paikalle tyylikkäästi junalla. En vielä ajattele paluumatkaa yöjunan lemmikkivaunussa istumapaikalla koiran ja kolmivuotiaan tenavan kanssa. Aikaisemmassa yhteydessä ei ollut lemmikkipaikkoja jäljellä, mutta töihin on maanantaiksi päästävä. Yksilökisan skippaaminen ei enää harmita tässä vaiheessa. Niin kutkuttava ja kauan odotettu viikonloppu mitä parhaimmassa seurassa ja vieläpä kotikonnuilla on tiedossa. Sitä paitsi HAUlla on huikea minijoukkue, ja Jente saa olla osa sitä. Viikonloppuna painetaan ainutlaatuinen merkintä myös cavalierisukumme muistoihin: Jente ja emänsä Fasu starttaavat vain yksi koira välissään joukkuekisassa. Muuta emme lupaa kuin vilkasta menemistä radalla. En ole ehtinyt Turun kisojen jälkeen edes ajatella agilityä saati käyttää Jenteä hallilla. Jos Jente lähtee lapasesta, se ei ole mikään ihme. Mieluummin lujaa ja sinnepäin kuin hitaasti ja varmasti.

Tykkään tykkään tykkään

Ihan mahtavat SM-kilpailut! Niin hienoja ratoja, niin huikeita suorituksia. Tämän vuoden kisoissa tuntui olevan poikkeuksellisen letkeä ilmapiiri. Tänään kasvojen iho tippuu rapisten pitkin poskia, mutta se ei haittaa. Tosimies ei aurinkorasvaa käytä ennen kuin on liian myöhäistä. Kesän suurimmissa agilitytapahtumissa sitä paitsi näkee kavereita eri puolilta Suomea. Ilo on suuri, vaikka kenenkään kanssa ei ehdi turista tarpeeksi.

Viisi viikkoa metsässä juoksentelua on tehnyt Jentelle hyvää. Koira on huippukunnossa. Jente tuntui nopeammalta, voimakkaammalta ja notkeammalta mies muistiin. Voi että sen kanssa oli kiva mennä.

Lauantaina talvitakkikeli oli väistynyt, kun tuli Jenten vuoro. Rata näytti aluksi höhlältä, mutta tutustumisen jälkeen se tuntui tosi mukavalta. Tuli hyvä mieli. Joukkueemme oli jo hylätty, joten olin sen verran epäjoukkueellinen, että pysäytin puomin kontaktin. Muilta osin vedimme hyvin. Nollalla olisimme ansainneet lakun.

Sunnuntain yksilöhyppis oli mieleinen. Suorat linjat, slalomit ja takakierrot ovat Jentelle herkkunakkeja. Olen ylpeä itsestäni siksi, että löysin oikean vireeni kuten missä tahansa kisoissa. En ole jännittänyt pitkään aikaan agilityä, en nytkään. Hylky ei haitannut. Sattuuhan sitä. Mitään en kadu.

Tein puhtaan ohjausmokan. Yksinkertaisessa serpentiinissä oikea käsi huitaisee ja koira syöksyy ansahypylle takakiertoon. Se ei ollut Jentelle mikään perinteinen virhe. Kevään aikana olen alkanut irrottaa Jenteä huitaisemalla. Se toimii ja on yleensä ainoastaan hyödyksi. Jos jotain voin tietoisesti petrata karsinnoissa, niin käsien käyttöä pitää miettiä. Keskityn jalkoihini hyvin, mutta käsillä huiskin ja huidon miten sattuu.

Jente hidasti tyypillisesti SM-kilpailujen kulkua. Tänä vuonna se ei jäänyt haistelemaan, mutta minulla meni ikuisuus saada se pois radalta. Jente hukkasi minut putken jälkeen eikä kuullut huutelua. Olisi pitänyt käydä hakemassa se, mutta enpä arvannut, että se voisi hukata minut tuolla tavalla agilityradalla.

Päädyimme yöpymään Anopin ja Leenan mökkiin. Se oli hyvä valinta. Yöni nukuin hyvin. Illalla saimme nauttia karaokelaulannasta. Siinä sitä arvuuteltiin, mikä kappale on milloinkin oli vuorossa. Mora ja Aia saivat purkaa päivän turhautumistaan kivalla metsäpolulla. Tässä pitäisi olla kuva seesteisestä metsämaisemasta, jonka taustalla tojottaa Näsinneula. Nelivuotias älypuhelinvanhukseni oli kuitenkin estynyt toimimaan, joten blogin lukijat saavat nyt toimia mielikuvituksensa varassa. Olen vannonut jälleen olevani määrittelemättömällä lomalla Aia-agilitystä. En silti malttanut olla tekemättä mitään, kun Aia odotti intopinkeänä toimintaa. Leirintäalueella käytettiin leirintäalueen mahdollisuuksia:

Loppu hyvin, Opel hyvin

Jo alkoi autoliikkeestä saada palvelua. Tarvittiin vain Appiukon jyrähdys ja silmät työtä mulkoilemaan. Muutaman tunnin, joita ei alun perin Astraa varten löytynyt, rassaamisen jälkeen vika oli korjattu. Kaksi tuntia myöhemmin matkasimme kohti Helsinkiä.

Perjantain sää oli sadevarustukseeni, jota ei siis ollut, nähden aivan kamala. Leirin pystytys kaksin Pätkän kanssa oli jäätävä kokemus. Lopulta sade laantui ja oli Krumin vuoro astua lainasaappaisiin.

Rata oli paha. Siinä oli kahdeksan Krum-vaikeaa kohtaa. Keppien leijeröinti sentään oli heiniämme, sillä onnistuimme siinä hienosti talvella Jenten treeneissä – totta kai hutiloin varman nakin. Meillä meni aika hyvin. Ohjaamiseni on liian hidastempoista Krumin menolle. Mutta Krum oli kiltti, ei yhtään pikku sika. Ottaisin milloin vain uudestaan:

Lauantaina paistoi. Oli mukava tarkkailla joukkueita kaikessa rauhassa.

Yksilö-SM sujui hektisesti. Valmistautumisaika oli liian lyhyt, jalat tönköt ja koirakin hukassa hyvän aikaa tutustumisen jälkeen. Rata ei tuntunut lähtökohtaisesti kivalta. Hyvän fiiliksen pusertaminen lyhyessä ajassa vaati työtä aivan lähtökarsinan viimeiseen soppeen saakka. Sieltä se kumminkin tuli. Mikään ei voinut estää meitä tekemästä upeaa suoritusta.

Paitsi ensimmäinen rima, räps! Viime vuonna pääsimme kolme estettä, tällä kertaa emme ainoatakaan. Kuinka Jente vetää entistä paremmat pohjat ensi vuonna: ohittamalla lähtöhypyn?

Jente ei sentään jäänyt viimevuotiseen tapaan haistelemaan rataa. Ja onhan ensimmäinen rima aina parempi kuin viimeinen. Silloin voisi vaikka harmittaa. Nyt höntsättiin maaliin hyvällä meiningillä.

Pakkasimme kampsut ja lähdimme Tampereelle. Pelkkä ajatus finaalien sääennustuksen vesipylväästä ja kaatosateessa kiukkuavasta Pätkästä kallisti mielen kohti live streamia ja sipsikulhoa. Mälsä mutta ehdottomasti oikea päätös.

En malttanut olla kellottamatta Jenten aikaa, joka olisi sijoittunut top 20:een ja karsinnoissa reippaasti ihanneaikaan. Kisahimoni on ollut vaisu, mutta nyt se kurkottaa kohti Agirotua. Aion juoksennella monta starttia. Juoksentelen niin kuin olisimme kuolemattomia.

Koko edeltävä viikko on yhtä etukäteisvalmistelua ja itse reissurumba todellinen voimainkoitos. Tarvitsisin selviytymisoppaan seikkailuihin taaperon kanssa. Finaalien seuraaminen hänen seurassaan on mahdottomuus. Pitkän kisapäivän jälkeen mieli kaipaa rauhoittumista ja kroppa lepoa. Istuutuminen vaikkapa tuolille olisi ihanaa. Kiireettä ruokaileminen olisi täydellinen loppusilaus. Sen sijaan aika vierähtää nopeasti perässä juosten, arvoesineitä pelastaen, asioiden jyrsimistä estäen, oksennusta auton penkeistä jynssäten, vaatteita pesten, tekemistä keksien, lähmäisiä näppejä rajoittaen, raivoa laannuttaen, seuraavan päivän toimintastrategiaa suunnitellen ja aikataulutellen, ruokaa hotkien sekä määrittelemättömiä isoja ja pieniä sotkuja siivoillen. 

Miten täyspitkä kisaviikonloppu pitäisi jaksaa? Kyllä nuorena jaksaa on oikein typerä ja väärässä oleva sananparsi. Keskittymiseni yhtä ratasuoritusta varten ei vaadi paljoa. Jotain rajaa kuitenkin pitäisi olla. 

Viikonlopusta nuutuneina päätimme olla oikein epäinnovatiivisia. Delegoimme Pätkän hoitoon Agirodun ajaksi. Karsintoihin Pätkää ei liioin huolita mukaan, vaikka se sitten tarkoittaisi reissuun lähtemistä yksin Jenten kanssa.

Kuin kananlento

Pitääkö SM-kilpailuista kertoa jotain? Annetaan vain käytöspisteet (0–10) kaikille nelijalkaisille:

Jente: 9 pistettä

Jenten tie suomenmestariksi katkesi neljännen esteen jälkeen. Saamme olla ylpeitä itsestämme. Suoritimme neljä estettä todella hienosti. Kaikista sadastaneljästäkymmenestä kilpailustamme juuri tässä startissa Jente alkoi haistella maata kesken radan. Pistemenetys ja pahaa silmää.

Eo: 1 piste

Eo jäi pisteittä aiheuttamansa huolen (raju suolisto-ongelma), vaivan (siivoan, puunaan) ja epämukavuuden (ai, mitkä yöunet?) vuoksi. Lisäpiste reippaudesta.

Krum: 8 pistettä

Myös Krum ripuloi häkkiinsä (mikä näitä koiria oikein vaivaa?).

Neleh: 10 pistettä

Sunnuntain vastaisen yön jälkeen en tohdi rokottaa muille katsojille inisemisestä maxien finaalissa. Rapsutuksia se vain oli vailla.

Imeväinen: 10+ pistettä

Imeväinen nukkui sunnuntain vastaisena yönä ensimmäistä kertaa kahdeksan tuntia yhteen mittaan. Plussa hotellin puolesta siitä, että lainasi Eolle vaippojaan.