Sydämen sulattamista

Taina kävi kameran kera tsekkaamassa Lokin aikaansaannoksia. Kuvat kertovat 12-vuorokautisista poikasista ja siis © Taina Lempiäinen.

_MG_2938-1 _MG_2941-1 _MG_2947-1 _MG_2933-1 _MG_2993-1 _MG_3014-1 _MG_2971-1 _MG_3065-1 _MG_3051-1 _MG_3087-1 _MG_3092-1 _MG_3055-1 _MG_3085-1 _MG_3104-1

Jos tämä ei riittänyt, täällä saa nauttia lisää pennunpunaa.

Poikaset kasvavat hurjaa vauhtia. En puhu puuta heinää, sillä pennut ovat varsinaisia mötkylöitä. Paitsi tietenkin Muru, joka kasvaa edelleen omaa tahtiaan, tasaista reilun 20 gramman päivävauhtia. Muut ovat syöneet Murunkin edestä. Siinä missä toiset köllöttävät pulleiden vatsojensa kanssa, Muru jo kävellä köpöttää ja käy haukkumassa kiukkuisesti: ”Pullo, kiitos!” Pennut ovat ottaneet kunnon kasvupyrähdyksen. Yöllä Murua syöttäessäni piti ihan tarkistaa, että onhan se Muru, jonka pentulaatikosta nappasin.

Tänään pennut täyttivät kaksi viikkoa ja kaikki pennut katselevat maailmaa auennein silmin. Vaaka kieli seuraavaa:

Muru (n) 416 grammaa
Kaisla (n) 738 grammaa
Viikinki (u) 818 grammaa
Oiva (u) 783 grammaa
Puro (u) 748 grammaa
Mopo (u) 706 grammaa

Chirpy-koikkereiden kahden viikon iän painoennätystä pitää silti hallussaan Taavi (C. Titanium) 830 grammalla.

Muru selvisi sittenkin

Päistikkaa on ollut hiljaa ja tässä syy:

IMG_6287

Sennin kuva.

Murun tarina oli katketa varhain. Aian ja Lokin esikoistytär pudotti painoa yli kymmenen prosenttia ensimmäisen vuorokauden aikana. Tilannetta korjattiin äidinmaidonkorvikkeella, johon Muru kävi kiinni kuin sika limppuun. En uskonut Murun selviävän, mutta Muru oli toista mieltä. Muru ei ole missään vaiheessa näyttänyt heikolta, hitaasti kuolevalta pennulta. Se on ollut sinnikäs ja pirteä koko ajan eikä eroa muista pennuista muuten kuin kokonsa perusteella ja siksi, että on nisänimijänä surkea.

IMG_6199

Tarkkapaikka painaa männästä korviketta tippa kerrallaan vuorokauden ikäiselle Murulle.

Murun paino lähti nousemaan. Ensin ihan pikkuisen vain, sitten enemmän. Juhannus meni ja totesin, että siellä se pentulaatikossa edelleen pötkii muiden mukana. Ei auttanut muu kuin jatkaa korvikkeenvalkoisella tiellä. Siitä huolimatta, että Aia hoitaa hoivan ja puhtaanapidon, pennun syöttäminen vähintään 12 kertaa päivässä vaatii voimia ja ennen kaikkea aikaa, jota minulla ei ole. Onneksi ystävät tulevat apuun tarvittaessa. Muru ei olisi elossa ilman naapureita, jotka kävivät vuorollaan ruokkimassa Murun työpäivän aikana.

IMG_6265

Senni kuvasi.

Muru ei olisi hengissä etenkään ilman Senniä, joka otti homman haltuunsa maanantai-iltana. Sennin avulla pysyin jokseenkin järjissäni ensimmäisen viikon uudessa työpaikassa. Muru oli parhaassa mahdollisessa hoidossa, kun Senni jakoi yösyöttöjä ja otti muutenkin pääsyöttövastuun. Senni hoiti raskaimmat neljä päivää, kunnes Muru alkoi syömään pullosta. Tadaa, on monin verroin helpompaa antaa Murun hoitaa ruokailu itse:

IMG_6320

IMG_6315

Muru saavutti syntymäpainonsa viiden vuorokauden iässä. Sen jälkeen paino on noussut reilut 20 grammaa päivässä. Nisän imeminen helpottui, kun maito kolmantena päivänä alkoi nousta kunnolla, mutta ravitsemuksellinen arvo jää Murun kohdalla edelleen liian heikoksi. Muru osaa imeä tuttia, mutta ei nisää. Yritystä ei todellakaan puutu, mutta pentu on melkoinen sählä ja kunnon imuote aivan hukassa. Silti vähitellen alan uskoa, että Murusta voi kasvaa kunnon koikkerikansalainen. Jos niin käy, Murulla on monta ruokkivaa kättä kiitettävänään.

IMG_6216

Mopo (u) ja Muru, 1 vrk.

IMG_6267

Viikinki (u), Muru ja Kaisla (n), 5 vrk. Sennin kuva.

Aia ei ole ollut moksiskaan, vaikka viisi ihmistä on käynyt ruokkimassa Murua. Aia on lunki kuin mikä: hoitaa pennut huolellisesti eikä stressaa mistään. Eo karkasi pentuhuoneeseen ja sai kaikessa rauhassa tyhjentää Aian ruokakupin pentulaatikon vieressä. Aia ei ole ylipäätään huolestunut pentujensa turvallisuudesta. Ja miksi olisi, kun pennut ovat hiljaisia ja tyytyväisiä möllyköitä.

Perään muutama kännykkäräpsy menneeltä viikolta. Koitamma ottaa viralliset yksiviikkoiskuvat tänään.

IMG_6221

IMG_6214 IMG_6218 IMG_6229 IMG_6350 IMG_6331 IMG_6362 IMG_6358

Syntymä

Aia kävi aamupissalla kuuden perästä. Kello 6.20 epäilin, että pian alkaisi tapahtua jotain, ja hups, kahdenkymmenen minuutin kuluttua syntyi ensimmäinen pentu. Olen minäkin varsinainen kasvattaja.

Keksimme tyypeille työnimet jahka opimme erottamaan ne toisistaan. Yritimme kuvata pentuja noin niin kuin tunnistamisen avuksi, mutta kaverit eivät välittäneet pysyä paikoillaan pientä vertaa. Mukana on myös naamakuvat, koska ne usein kiinnostavat ihmisiä.

Kello 6.42: narttu1, 203 grammaa

IMG_3433IMG_3434Kello 7.20: uros1, 247 grammaa

IMG_3439 IMG_3438

Kello 7.41: narttu2, 210 grammaa

IMG_3429IMG_3431

Kello 8.12: uros2, 202 grammaa

IMG_3443 IMG_3442

Kello 8.54: uros3, 211 grammaa

IMG_3437IMG_3434

Kello: 9.28, uros4, 167 grammaa

IMG_3441 IMG_3440

Aurinko paistoi Aian nenään

IMG_6027

Tein Aialle synnytyslaatikon. Ihan omin kätösin askartelin viimeisistä muuttolaatikoista. Tuli niin väkevä että. Lopputulos on sangen toimiva, vaikka itse sanonkin. Oli silti yllätys, että Aia todella hyppäsi sisään, petasi hyväksi ja kellahti hyväksyvästi laatikon pohjalle. Tyytyväisyys itseeni läikähti sisälläni – Aia löysi koikkerinarvoisen koikkerinpaikan, yönsä Aia on viettänyt laatikossaan. Pentuja on mussutettu vatsanpeitteiden läpi. Jo kelpaisi tyyppien siirtyä uuteen väliaineeseen.

Viikonloppuvapaat. Tänään aloitin odottelun. Kaikki on valmiina poikasten kuoriutumista varten. Oma laatikko, oma rauha ja portti ovessa. Aia on alkanut kaivata omaa tilaa. Herkkänäkin se on, tykkää silittelystä ja sylittelystä. 59 vuorokautta.

Ollapa koira

Esa kieli kodin tapahtumista viime viikolla seuraavaa:

IMG_5939 IMG_5940

Paskiaiset – siellä ne vetävät sikeitä keskellä kirkasta päivää! Meidän koiramme eivät tahdo ruotsalaiseen tapaan viettää työpäivää koirien päivähoidossa. Meidän koiramme ovat äärettömän tylsiä. Niille ei ole mitenkään vaikeaa olla tekemättä mitään. Kun mitään ei tapahdu, ne ovat off, ja kun jotain tapahtuu, ne ovat on.

Kotikonnuilla

Oulu. Dumppasin Pätkän mummolaan ja nautin olemisesta. Saunoimme Sennin luona molempina iltoina pitkän kaavan kautta. Mutakakkua ei tietenkään unohdettu. Se on perinne. Lauantaina ripsautti hieman vettä. Onneksi oli Anopin jättiteltta. Repun pohjalle olin tunkenut toppatakinkin. Kisaamisen lomassa istuimme kuin tatit katsomossa. Ja sitten, kun emme enää jaksaneet, siirryimme livestreamin pariin legendaarisen Järvigrillin kautta. Otin porilaisen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Käärepaperikin tuoksui samalta kuin lapsuudessa. Liikutus. Sunnuntaina helotti, mutta olimme viisaampia kuin koskaan aiemmin: meillä oli mukana aurinkorasvaa. Jatkamme kesän viettoa yhtä valkoisina kuin tähänkin saakka. Veikkaus Oy kustansi reissun muonituksen. Suomeen saatiin hienot mestarit, onnea kaikille!

Viikonlopun ohjelmistoon kuului mainostamani cavalieriperheen esiintyminen lauantain joukkueradalla. Kuuroista töpselikuonoista ensimmäisenä kaahaili Fasu. Voi nauru, että se on edelleen aivan samanlainen kuin ennen. Fasu painattaa menemään rivakasti siitä huolimatta, että täyttää marraskuussa kymmenen vuotta. Jos joku voi sanoa cavalierinsa lähteneen lapasesta, niin Senni todellakin voi.

Pinserin päästä radalle kirmasi seuraavassa polvessa Jente. Ai että, miten hienolta tuntui tehdä ensimmäinen ehjä ratasuoritus sitten polvivamman. Vaikka Jente ei enää kuule, vaikka rata ei ollut helppo. Olen ehkä hidas köntys, mutta vihdoin olen valmis kisaamaan. Voi sitä onnen määrää, kun olimme joukkueemme arvoisia. Ainolle tulokseksi kymppi, Pinnalle rima, Jentelle muurinpalikka ja Hunnille väärä rata. Ei mennyt optimaalisesti, mutta nopeus olisi riittänyt mihin vain. Sellaisessa joukkueessa on upeaa kisata.

Vuoden päästä olen paremmassa juoksukunnossa kuin nyt. Tuli sellainen jännä ajatus, että kun opimme lukemaan toinen toisiamme ilman ääntä, Jente saa sen sekunnin kiinni, joka nyt jää uupumaan. Tämä voi tapahtua, koska hidastumaa ei varsinaisesti vielä näy, ja jos Jente pysyy yhtä hyvässä kunnossa kuin äiteensä.

Itkemme Sennin kanssa suuria kyyneleitä hartaasti ja pitkään, kun jonain päivänä menetämme tämän linjan, nämä cavalierit, viimeiset laatuaan. Mikään ei voi korvata sitä tunnetta, jonka agilitystä saa, kun yhteistä matkaa yrittää taivaltaa pomppivan pallopään kanssa.

Kisakassi valmiina

Oulu ja SM-kilpailuviikonloppu kutsuvat huomenna. Matkustan paikalle tyylikkäästi junalla. En vielä ajattele paluumatkaa yöjunan lemmikkivaunussa istumapaikalla koiran ja kolmivuotiaan tenavan kanssa. Aikaisemmassa yhteydessä ei ollut lemmikkipaikkoja jäljellä, mutta töihin on maanantaiksi päästävä. Yksilökisan skippaaminen ei enää harmita tässä vaiheessa. Niin kutkuttava ja kauan odotettu viikonloppu mitä parhaimmassa seurassa ja vieläpä kotikonnuilla on tiedossa. Sitä paitsi HAUlla on huikea minijoukkue, ja Jente saa olla osa sitä. Viikonloppuna painetaan ainutlaatuinen merkintä myös cavalierisukumme muistoihin: Jente ja emänsä Fasu starttaavat vain yksi koira välissään joukkuekisassa. Muuta emme lupaa kuin vilkasta menemistä radalla. En ole ehtinyt Turun kisojen jälkeen edes ajatella agilityä saati käyttää Jenteä hallilla. Jos Jente lähtee lapasesta, se ei ole mikään ihme. Mieluummin lujaa ja sinnepäin kuin hitaasti ja varmasti.