Terve halkiopentu

Kiitos kaikista kommenteista täällä blogissa ja Facebookin puolella kysymykseen, johon olen yrittänyt löytää oman maalaisjärkisen vastaukseni. Muun muassa Laura M puki kommenttiinsa meidän fiiliksemme. Vaikka Muru on kennelmaailmalle hyödytön otus, joka ei tuota rahaa, pentuja, mainetta eikä kunniaa, en ole ollut valmis lopettamaan sitä ihan tuosta noin vain. Vaikka kitalakihalkiopennun syntymä ei suoranaisesti kerro mitään jalostusvalinnoista eikä koirien laadusta, harva kasvattaja sellaisia pentuja esiin tuo. Kehitysvammaisia pentuja syntyy väistämättä silloin tällöin ja niistä pitää osata luopua tarvittaessa. Murun kaltaisiin rajatapauksiin on kuitenkin vaikea valmistautua. Muru ei ole ensimmäinen vammainen pentu, jonka olen antanut elää.

Yllättävimmät kannanotot olen kuullut ei-koiraihmisten suusta. Oletin, että ihmiset, joiden elämässä koirat eivät ole kiinteästi mukana, olisivat kaikkein kriittisimpiä Murun suhteen. Nämä ihmiset ovat kuitenkin nähneet ehkä eniten valoa Murun tilanteessa: he ovat antaneet elämälle arvon itsessään. Sen sijaan kustannuskysymys on vaikea. Totta kai se on, ja koko kysymys on epäreilu, kun tapaus ei ole omakohtainen.

Kun lopulta havaitsin halkion, lähdin selvittämään Murun vaihtoehtoja. Jos ihmisiä korjataan, miksei koiriakin. Asetin oman kipurajani Murun hoidon hinnalle. En ole erityisen kiintynyt Muruun kenties siksi, että olen joka vaiheessa ollut viemässä sitä viimeiselle matkalleen. Eläinlääkäreiden mielipiteillä on merkitystä. Pentutarkastuksen tehnyt lääkäri oli optimistinen, ja Muru palasi kotiin.

Haluan painottaa, että Murun tuomitseminen kuolemaan on helpompi päättää pentua näkemättä. Ei hempeilyn takia, vaan siksi, että jokainen Murua seurannut tajuaa, että kyseessä on terve halkiopentu. Muru ei ole sairas eikä Murun vamma vaikeuta sen normaalia elämää tällä hetkellä.

Etsin eläinlääkärin, joka oli perehtynyt aiheeseen ja leikannut kitalakihalkioita. Helsingistä sellainen löytyi helposti. Jokainen halkio on yksilöllinen, kuten hoitokin. Murun halkio ei näyttänyt kovin hankalalta, ja se sai kuva- ja puhelinkonsultaation perusteella leikkaussuosituksen. Liitännäissairauksia ei varsinaisesti ole. Pään tomografiassa voidaan havaita muitakin anomalioita. Halkio saattaa näyttää pienemmältä kuin se todellisuudessa on. Asian kliininen merkitys on pieni, jos halkio saadaan suljettua. Halkiokoirilla on myös perussesseä useammin sisäkorvan tulehduksia. Halkiopennun purennan kehittymistä on tärkeä seurata, sillä yläleuka voi vamman vuoksi kehittyä alaleukaa hitaammin. Halkio korjataan noin kahdentoista viikon iässä. Suurin hankaluus liittyy yleensä elämiseen kolmikuiseksi asti. Murulla ei tätä ongelmaa ole ollut.

Leikkausta edeltävällä käynnillä selvitetään, onko pentu leikkauskuntoinen. Lisäksi pentu rauhoitetaan, jotta kitalakihalkio päästään tutkimaan kunnolla. Olen ollut hankala asiakas, sillä rahalla on minulle merkitystä ja olen halunnut selvittää hinnan jokaiselle skenaariolle ennen hoitolinjan päättämistä. Murulle ei ole ollut tarkoitus tehdä ylimääräisiä tutkimuksia, vaan pentu leikattaisiin hyvän yleiskunnon perusteella.

Tämänviikkoiselle pre-käynnille olin jo raivannut Murulle tilaa pakastimesta. Murun purenta on muuttunut kahden viime viikon aikana niin että yläleuka on nyt pari millimetriä pidempi kuin alaleuka. Koska Murun kova kitalaki on silmämääräisesti täysin ehjä ja purennan vikasuunta epätyypillinen halkiopennulle, suurella todennäköisyydellä purenta ei liity halkioon, joskaan sen mahdollisuutta ei voi poissulkea. Eläinlääkärin arvion mukaan Murun purentavirhe on tällä hetkellä lievä ja se voi hyvin parantua – tai sitten ei.

Päätös oli vaikea. Onneksi Senni oli mukana. Yhtä lähellä kuolemaa Muru ei ole vielä käynyt: Eläinlääkäriasemalla pidin vielä pikapalaverin Anopin kanssa. Päätimme antaa Murulle mahdollisuuden, ja Muru herätettiin. Leikkaus on huomenna maanantaina.

Jos kaikki menee kuten pitää, Murun kitalaki paranee virheettömäksi. Kaksi ensimmäistä viikkoa Muru elää kaulurielämää ja on ehdottomassa kovan puremisen kiellossa. Pahinta mitä voisi tapahtua, on se, että halkio räpsähtäisi uudelleen auki. Muutaman kuukauden päästä nähdään, korjautuiko kitalaki ja paraniko purenta. Saa pitää peukkuja.

Advertisement