Jente on mun majakkani, ja mä olen se perävaunu

SAMSUNGAia on painanut turkiseläimen takapuolensa arkeemme yllättävän kitkattomasti. Yksinolo, autoilu, linja-autoilu, junailu, vaunuilu, hihnailu, laumailu – kaikki sujuu. Elo Pätkän kanssa edellyttää pennulta kärsivällisyyttä, odottelua, vaitioloa ja mitä omituisimpien häiriöiden sietämistä. Aia on suoriutunut tuosta kaikesta moitteitta. Aia ei voi olla huomion keskipisteenä, joten kai siltä myös vaaditaan paljon.

Koiria Aia nyppii niin paljon, että se tulee jatkuvasti ojennetuksi. Krum ei voi vieläkään sietää Aiaa ja Aian poukkoilua.

Yleistä reippautta on aina mukava todentaa. Agilityhalliin tutustuminen sujui mukavalla porukalla. Veljensä kanssa rynnistivät omissa tuumin putken. Keinulta sentään nappasin määrätietoisesti etenevän Aian juuri ennen kuin lauta rämähti maahan. Tykkään spanieleissa oikein kovasti siitä, etteivät ne tee kärpäsestä härkästä. Ne ovat rehellisesti sellaisia kuin ovat, hyvässä ja pahassa.

Mussutusnäkökulmasta Aiassa on selvä valmistusvirhe: se aina vain puree. Aia on ollut aivan nimensä veroinen. Yhden hämmentävän hetken se lipitti kielellään jalkaani. Poistuin nopeasti paikalta siltä varalta, että saisin pian tuta maitokulmurin terävyyden sääressäni. Aiaa ei voi lulluttaa. Siitä seuraa vain turvonnut huuli.

Lyhyen yhteisen taipaleemme aikana yhteistyön rakentaminen on kärsinyt pienistä takaiskuista. Alussa namit eivät hetkauttaneet merkittävästi Aian maailmaa. Sitten jätin poloisen tassun oven väliin: linkuti, linkuti. Sen jälkeen rynnistimme junalla pohjoiseen ja sairastuin siinä samassa. Koko Kemin-viikkonsa Aia sai hillua vapaasti siskonsa kanssa. Prinsessaretkeni oli Aialle kaikin puolin riemukas. Pentupainia mielekkäämpää oli vain Kaisa-kasvattiemännän jälleennäkeminen. Aia piippasi ja hyöri kuin Pätkän vappuhyrrä tuulessa.

SAMSUNG

Junassa matkustaminen lapsen ja koiranpennun kanssa vaatii organisointia.

Aia on suurenmoinen koiranalku. Leikkijänä se on optimaalinen. On suuri kunnia saada työstää näin lupaavaa pentua. Olenkin todennut, ettei Aiassa ole muuta vikaa kuin se, että siitä kasvaa koikkeri.

Tästä on hyvä jatkaa (huomioi Jenten hieno kesäturkki!):

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s