Hyvä paha pakote

Oli loistava idea lähteä Kaarinaan. Elinan koulutuksessa parasta (ja kauheinta) on se, että sormi osoittaa nopeasti perimmäiseen ongelmakohtaan. Turvallisista ohjausharjoituksista syvennyimme sujuvasti Aia-koikkerin sielunmaisemaan. Elina tajusi heti, mistä kiikastaa.

En olettanut koiraa hankkiessani koikkerin olevan muuta kuin pehmeä. Arjen ratkaisuissa vaadin Herkkä-Liisalta samat asiat kuin muilta koirilta – meillä ei keskustella, houkutella tai lahjota. Epämiellyttävät toimenpiteet tehdään ilman sen suurempaa numeroa tai erityiskohtelua. Murahdan, jos koira järsii huonekalua. Ärähdän kunnolla, jos koira hyökkää toisen kimppuun talossani. Harvoin minun tarvitsee.

En yrittänyt vastuullisen koiranomistajan tavoin sheipata Aiaa pitämään esimerkiksi suihkuttamisesta. Pesemällä koiran tassut tuosta noin vain Aia hoksasi jutun jujun siinä samassa. Arjen pienten pakotteiden ansiosta meillä on moitteettomasti toimiva koikkeri ja aikaa muuhunkin kuin naksutteluun.

Kun aloin kouluttaa Aiaa, törmäsin nopeasti erikoisuuteen nimeltä paineistuminen. Muilla koirillani ei ole koskaan ilmennyt vastaavaa, joten Aia on minulle ihka ensimmäisen johdatus aiheeseen. Sen verran tajusin, että pidin hermoni kurissa, kun Aia alun alkaen lipesi paikalta. Aia istui eteisessä katse lasittuneena eikä tehnyt mitään. Siinä se odotti, että paha maailma menisi pois.

Hoksasin, että voin vaikuttaa paineeseen omalla käytökselläni. Lakkasin pelkäämästä ja varomasta. Seuraavaksi opin tuntemaan Aian rajat. Toimin ylittämättä Aian sietokykyä. Kun vielä onnistuin nostamaan Aian vireen riittävän korkealle jokaisessa temputuksessa, syntyi toisiamme kunnioittava, luottamuksellinen suhde. Vireeseen vaikuttaminen ei ollut helppoa. Se oli ensimmäinen kunnollinen työvoittoni. Puolivuotiaasta saakka temputtaminen on ollut silkkaa iloa.

Koti- ja temputtamisasiat ovat tasapainossa. Lisään pataan viimeisen mausteen, Aia-agilityn. Agilityssä olen pyrkinyt välttämään paineistumista kaikissa tilanteissa. Kentällä ei koskaan saisi tapahtua mitään ikävää. Usein olen onnistunut. Harrastaminen on ollut hauskaa.

Sitten on ollut hetkiä, jolloin olen joutunut soittamaan hätäpuhelun Lealle: ”Nyt se käveli!” Sitten Lea kertoo, että ylireagoin ja ettei se näytä yhtään siltä, mitä annan ymmärtää. Aia on hieno pentu. Lea on oikeassa. Rauhoitun. Silti mieleni taka-alalle on iskostunut tunne siitä, ettei kaikki ole kunnossa.

Aia paineistuu, jos en saa virettä tarpeeksi korkeaksi. Silloin emme tee agilityä. Oikea vire löytyy toisinaan helposti, toisinaan ei millään. On asioita, joita en tee agilitykentällä. En tee niitä, koska pelkään Aian paineistuvan. Ehkä Aia menisi istumaan A:n alle kuten se kerran pikkupentuna teki. Siellä Aia kökötti kuin patsas niin koikkerinnäköisenä kuin olla voi ja tuijotti tyhjyyteen, koska ei kestänyt elämää.

Ongelmani on kieroutunut. Ongelma voisi olla ongelma, mutta se ei sitä ole, koska en anna sen olla.

Sitten päästään perjantai-iltaan ja Elinaan, joka muistutti siitä, ettei paineistuminen ole vika tai puute. Se on yksi rodustariippumaton ominaisuus muiden joukossa ja melko yleinen kaiken lisäksi. Se, ettei koirani ole täydellinen agilityn mittatilaustyö, ei tee koirastani kelvotonta tai edes huonoa.

Jopa minä tajuan, että Aialla on tilanne hallinnassa. Aia on ihana ja valloittava pentu. Meille ei ole kehittynyt todellista ongelmaa. Vain oma korvienvälini vinksottaa.

Elina kertoi, kuinka suhtautua Aiaan ja Aian tekemisiin tai tekemättä jättämisiin. Paineistuva koira on tyypiltään haastavin, muttei toivoton. On tärkeää unohtaa tunteet pelko mukaan lukien ja keskittyä itse tehtävään. Kun sain tukea, ohjeen noudattaminen ei tunnu vaikealta. Aia ei ole rikkoutunut akielämässä. Edes valjaiden pukeminen ei murtanut sitä, vaikka aivan alussa Aia laski alleen joka kerta. Jos toimin johdonmukaisesti, ei Aian mieli pirstaloidu agilityssäkään.

Eilen olin rohkea. Makustelin asiaa aamupäivän. Illalla lähdin lenkille. Siivekkeenkiertäminen on Aialle niin vastenmielistä, etten saa sitä ulkona irti koikkerista. En ole koskaan saanut. Aialle on naksuteltu objektien kiertämisestä kuukausitolkulla. Olisi melkoista koiran älyn aliarvioimista epäillä Aian osaamista. Tänään Aia kiertäisi puita. 

Minä, puu ja koikkeri. Muut koirat odottivat käskyn alla vapautusta. Vaati päättäväisyyttä seisoa paikoillaan ja vaatia. Aia ei voinut uskoa, että se todella joutuisi kiertämään kuusen rungon. Kaikkensa se yritti: jumitti, luikki, oli kuin ei olisi ollutkaan, kiersi väärästä suunnasta. Ei sentään lähtenyt kotiin. On uskomatonta, minkä vaivan koira viitsii nähdä sen sijaan, että se olisi suorittanut tehtävän. Henkisessä tuskassa kieriskelevän koiran lietsominen koetteli omaa kanttia. Voisiko tämä onnistua?

Lopulta Aia kiersi puun. Palkkioksi Aia sai rynnätä kilpajuoksuun muiden koirien kanssa. Seuraavan puun kohdalla Aia tajusi. Lenkin päätteeksi kiertäminen sujui molemmin puolin. Palkkasin joka kerta laumalla. Puun lähestymiset olivat parhaimmillaan nopeita. Välillä Aia kokeili oikaista palkalle. Vain kiertämistä seurasi äärimmäinen kiva.

Paras osuus. Aia selvisi. Minä selvisin. Me selvisimme. En menettänyt Aian luottamusta. Vältyimme fyysisiltä ja henkisiltä lommoilta ja kammoilta. Aia ei saanut hermoromahdusta. Sama Aia, joka lähti lenkille, palasi kotiin. Aia, joka ei ole suostunut kiertämään puuta lainkaan, hoksasi, ettei kuolema korjannut.

Agilitymaailmassa koirien arvottaminen on pahimmillaan kärkästä. Koira on huono koira, jos se toimii erillä tavalla kuin senhetkinen tilastoykkönen. Muunlainen koira ei voi voittaa. Ihminen on taipuvainen vertailemaan omaa pentuaan muihin (lahjakkaisiin) pentuihin ja tilastoykkösiin. Joskus on vaikea pysyä omassa arvostan-koiraani-sellaisena-kuin-se-on-kuplassani, vaikka kuinka yrittäisin.

Puuharjoittelu jatkuu. Tiedän, että tänään pääsen eilistä helpommalla. Jos yksi puu sujuu hyvin, koikkeri kiertää niitä kaksi. Toiset pennut harppovat laukaten Aian ohi. Ne kiertävät vaikka kaikki metsän puut intopinkeänä kahden toiston jälkeen. Aian kohdalla muistan iloita jokaisesta pikkuriikkisestä tipuaskeleesta, jonka eteen olen tehnyt erityisen paljon töitä. Aia on tehnyt. On mutakakun paikka, kun Aia haluaa kiertää siivekkeen. 

Elina kysyi, onko Aia mini. Aia mitattiin ensikertaa oikealla säkämitalla, joka kertoi, ettei koiraa saa yksiselitteisesti miniksi. Eli ei ole eikä tule.

2 thoughts on “Hyvä paha pakote

  1. Niin, jatkossakin sun pitää soittaa aina mulle niin mä kerron mikä Aia on! 😉 Ja jos et tiedä vastausta sillä hetkellä niin kerron sen saman tarinan sulle uudestaan minkä olen jo kertonut 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s