Olemassa olemisen vaikeus

Sarjassamme takaiskuja:

Yhtenä päivänä Aia paineistui tavallisesta tutusta tempusta niin paljon, että lähti istumaan terassille. Nopeiden muistutuspalkkausten jälkeen odotin, että Aia tekisi koko tutun tempun ilman välipalkkaa. Ei Aia tehnyt. Aia häipyi.

Tiedän, että Aia on herkkä, mutta että niin herkkä! Kävelin rauhallisesti sisälle, suljin oven perässäni, hajoilin, palasin takaisin ja jatkoin temputtelemalla muuta. Ei mitään ongelmaa. Aia on paineistunut viimeksi vuosi sitten. Luulin sen olevan jokin pentuvaihe.

Toisella kertaa olimme hallilla, kun Aia ei uskaltanut painaa keinua maahan. Aia ei uskaltanut hypätä edes liikkumattoman keinun päälle. Aia ei ole koskaan pelännyt mitään, ja keinua se rakastaa. Kotona opetin Aialle uutta temppua. Aia olisi kovasti halunnut temppuilla, mutta jokin sisäinen dilemma esti. Aia kierteli ja kaarteli kuin kissa kuumaa puuroa. Aian käytös oli kerta kaikkiaan epänormaalia. Tämän on pakko olla jokin vaihe.

Mutta!

Aia on ollut ihan huippu radalla. Vähitellen alkaa tuntua siltä, että meidät on tarkoitettu sinne. Radalle, juoksemaan, yhdessä. Jos Aia yhtenä hetkenä kammosi keinua, toisella se juoksi innosta mykkyräisenä radalla. Täydellinen agilityvirekin löytyi. Mistä lie. Aia odotti tunnin vuoroaan. Ensimmäistä kertaa tänä kesänä kentällä ei ollut kuuma. Rallattelimme vain kahta putkea ja yhtä hyppyä. Aia ei voinut kiertää siivekettä kauniisti ja kootusti neljänkympin hypyllä – niin hyvällä draivilla Aia meni. Sydän. Totesin, että neljäkymmentä on vielä liian korkea. Se vaatii pieneltä kropalta paljon. Hankalissa ekaa-kertaa-jotain-uutta–käännöksissä korkeus saa olla korkeintaan kolmekymmentä, muuten 35. Aia oppii vihdoin hyväksi agilitykoiraksi.

Muita pelkotapauksia Aialla ei ole ollut. Päinvastoin se on ollut mainio. Hyvää oli myös se, että jokaisen kolmen kammotilanteen jälkeen Aia säilytti toimintakykynsä. Teimme välittömästi jotain muuta eikä vastoinkäyminen näkynyt koirassa. Keinulle en ole uskaltanut vielä palata, mutta keppejä on tehty. Aluksi pelkäsin, mitä kepeillä voisi tapahtua, koska niillä Aia joutuu laittamaan itseään likoon. Aivan turhaan.

Kuulkaa Moran sulosointuja (piti pienentää äänet puoleen siltä varalta, että jollain raukalla sattuisi olemaan kajarit päällä):

2 thoughts on “Olemassa olemisen vaikeus

  1. Mahdollisesti lohtua ruudun takaa; mullakin oli/on tosi paineherkkä koira, joka kasvoi ja kehittyi suht hitaasti, ja nimenomaan itsetunnon kannalta. Vasta parivuotiaana palaset alkoi asettua kohdilleen, ja opin itse hallitsemaan paremmin omia ajatuksiani, jota herkkä koira luki liian tarkasti. ”Pehmokoirat” ovat mysteerisiä! Onneksi herkkyydessä on joitain hyviäkin puolia. (:

    • Mä uskon tuohon! Aia on nyt lyhyessä ajassa selkeästi kypsynyt monessa asiassa luotettavaksi harrastuskaveriksi. Se toimii tosiaan kuin junan vessa sitten, kun se johonkin sitoutuu. Ja Aian avulla olen oppinut paremmaksi koiraihmiseksi. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s